sunnuntai 29. joulukuuta 2013

I. Remes: Omertan liitto


Ilkka Remeksen uusimmassa dekkarissa Tuomo ja Riikka Saari joutuvat keskelle Euroopan pankkikriisiä, EU:n korruptiota ja mafiaa. Dekkarin teema on jälleen kerran ajankohtainen ja itsessään jo mielenkiintoinen. 

Sijoitusasiantuntija Tuomo Saari hyödyntää EU virkailijana työskentelevältä vaimoltaan Riikaltaan saamaa sisäpiiritietoa arvopaperikaupoista. Tieto onkin väärä ja Tuomolla on neljä päivää aikaa korjata virheensä ja saada kasaan 50 miljoonaa euroa. Tämä johdattaa Tuomon selvittämään totuuden Riikan italialaisen esimiehen korruptoituneesta toiminnasta. 

Ilkka Remes on perehtynyt EU:n toimintaan ja hän on taustoittanut teostaan sanomalla, että Omertan liiton tekeminen avasi hänen silmänsä EU:n suhteen. Hän on aikaisempina vuosina kannattanut Euroopan unionia peruskansalaisen tavoin, mutta huomasi kuitenkin Brysselin vaietusta puolesta löytyvän väärinkäytökset, salaiset operaatiot, korruptio, laittomat kotietsinnät ja mafiakytkökset. 



Todellinen EU on hätkähdyttävän kaukana kuvasta, joka siitä on propagandalla luotu. Tavallisesti joudun kärjistämään ja provosoimaan synnyttääkseni draamaa. Nyt jouduin lieventämään ja jättämään tarinasta pois asioita, jotka olisivat tuntuneet liian yliampuvilta ja epäuskottavilta fiktioon. Niistä kokoan ehkä tietokirjan. - Ilkka Remes Omertan liittoa taustoittavassa tiedotteessaan kotisivuillaan.

Remes on kirjaa varten myös tutkinut Euroopan unionin pääarkkitehdin Jean Monnetin elämää. 

Käsissäni oleva Omertan liitto on mielestäni yksi parhaista Remeksen tekemistä dekkareista. Aihepiiri on kiinnostava ja siihen on pureuduttu syvälle. Aikaisemmin Remeksen ongelmana on ollut jännityksen rakentaminen ja loppuratkaisun lässähtminen, mutta tässä nämä eivät tule esille eivätkä ole ongelma. Jännitystä on paikoin rakennettu erittäin hyvinkin. Kirja ei ole myöskään liikaa tehty elokuvakäsikirjoitusmaisesti, kuten osa aikaisemmista teoksista. Kirja etenee paremman rytmin mukaisesti ilman lyhyitä dialogeja. 

Teoksesta löytyvät kaikki perusremeksen ainekset: Bryssel, kansainvälinen draama ja suomalaismies. Tällä kertaa kuitenkin tarinan sankari, sijoitusneuvoja Tuomo Saaren hahmoon on kuitenkin vähän edes yritetty rakentaa ristiriitaisuutta. Tämä tekee tarinasta uskottavamman kun tarinan suomalaissankari ei ole puhtoistakin puhtoisempi. Ristiriitaisuutta voisi kyllä olla enemmänkin. Juonenkäänteet etenevät uskottavasti ja pitää lukijan hyvin otteessaan. 

Kokonaisarvosana: 8

maanantai 16. joulukuuta 2013

Small things

Taas vähän kuvapainotteista postausta.. Testailin vähän uutta kameraani ja osa kuvista on vähän vanhempia, joita olen räpsinyt iPhonella. Ihanaa joulun odottamista! 



Isoisäni äidin virkkaama kahvikuppi, se on mielestäni aika symppis! Lisäksi kristalliset lasit perin isoäitini kuoltua. 



Viime joulun joululahja, Pentikin tuikkukippa! 



Ostin tänä syksynä Michael Korsin wristletin. Todellä kätevä, käytän lompakkona. Sisällä on korteille taskut sekä iPhone 5 sopiva puhelintasku. Todella kätevä ottaa töissä vain laukusta lounaalle mukaan! Ja toimisi varmasti hyvänä pienenä iltalaukkunakin kun mahtuu sopivasti vähän käteistä, parit kortit ja puhelin. 


Italiasta tuodut turistikrääsämaskit! 


Tänä syksynä myös tein jo piiitkään haaveilemani hankinnan! Louis Vuittonin Speedy 30 Damier Ebene -laukun! Laukku on IHANA! Laukkuhan maksaa ihan siis älyttömiä oravanhäntiä kaupassa uutena ja itselläni kävi tuuri että ystävälläni oli jäänyt laatikkoon käytännössä käyttämättömäksi tämä laukku ja sain mukavalla alennuksella laukun ihan vielä uudelta tuoksuvana! 



Sain myös ihanan jouluiset Sininkan korut! Tummanpunaisia korviksia käytän lähes päivittäin ja kaulakorukin on tosi helppo heittää bleiserin ja paidan kanssa tai villamekon kanssa. Hanki täältä omasi!


Matkakuume myös iskee päälle ja jos saisin päättää niin lähtisin joululomalla ihanaan talviseen Pietariin! Kuvia voi ihailla täältä. Mutta ehkäpä ensi vuonna! Pietari on vain yksi kyllä uskomattomista paikoista! 


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

J.R.R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

Hobitti eli sinne ja takaisin on Tolkienin 1937 alkuperäiskielellä julkaistu teos. Alunperin Tolkien kirjoitti kirjan vain omille lapsilleen eikä odottanut sen saavan sen suurempaa suosiota tai tarkoittanut sitä oikeastaan edes julkaistavaksi. Tarinan tapahtumat sijoittuvat ajallisesti ennen Taru Sormusten Herrasta -trilogiaa. Kirja toimiikin vähän esitarinana tälle trilogialle ja Hobitissa esimerkiksi Bilbo löytää sormuksen. Tosin tämä tarina on vähän erilainen mitä Tolkien myöhemmin kirjoitti Taru Sormusten Herrasta -trilogiaan. 

Hobitti kertoo kotiaan ja rauhaa rakastavan hobitin Bilbo Bagginssin tarinan Konnusta ylös lohikäärmevuorelle. Bilbo on kääpiöitäkin pienempi olento, joka rakastaa hyvää ruokaa ja elämän mukavuuksia. 

"Mutta minulla ei ole aikaa puhaltaa savurenkaita tänä aamuna. Minä etsin jotakuta mukaan seikkailuun jota olen järjestämässä, eikä ketään tahdo löytyä." 
"Ei varmaan hevin löydykään täältä meiltäpäin! Me olemme yksinkertaista hiljaista väkeä eivätkä seikkailut ole minua varten. Ikäviä ja epämukavia hankkeita joista on vain häiriötä. Hyvässä lykyssä myöhästyy päivälliseltä." 

Loppujen lopuksi Bilbo päätyy mukaan seikkailuun yhdessä Gandalf -velhon kanssa ja kolmentoista kääpiön kanssa. Kääpiöt ovat matkalla etsimään ja valtaamaan takaisin aarretta ja kotivuortaan Yksinäistä vuorta, Ereboria. Matkalla sattuu ja tapahtuu kiperiä ja jännittäviä tilanteita, jossa Bilbon neuvokkuus tulee tarpeeseen. 

Hobitti on aika perinteinen fantasiaseikkailu. Löytyy kääpiöitä, velho, haltioita, örkkejä ja lohikäärme. Kirjan tunnelma on myös mielestäni hyvin kepeä. Hobitti on myös melko suoraviivainen tarina ja sarja pieniä seikkailuja. Lopussa olisin myös odottanut hieman mehustelua lohikäärmeen kanssa taistelusta, mutta tämä sivuutettiin suhteellisen kevyesti.   

Bilbon henkilöhahmo myös kehittyy kirjan myötä. Aluksi Bilbo on hieman laiskanpulskea hobitti joka päätyy seikkailuun mukaan vastahankaisesti. Seikkailu kuitenkin imaisee hänet sisäänsä ja kotiin palattuaan hän ei ole enää entisensä. 

Tolkienin vahvuus on mielestäni tämän mielikuvitusmaailman luomisessa ja kaikissa hänen kirjoissaan (joita olen tähän mennessä lukenut) on sama mielikuvitusmaailma Keski-Maa, jossa samat suvut ja sukutarinat tulevat esille. Esiemerkiksi en voi olla ihailematta hänen keksimiään paikkojen ja henkilöhahmojen nimiä. Nimet sopivat kantajilleen ja ovat mielestäni erityisen hyvin keksittyjä. Muutoinkin kirjoista kuultaa läpi kuinka omistautunut Tolkien oli tämän maailmojen luomiseen. 

Vaikka en halua verrata Hobittia Taru Sormusten Herrasta -trilogiaan, koska trilogia on ihan vailla vertaa, mutta jos olet lukenut Taru Sormusten Herrasta -trilogian niin Hobitti on tunnelmaltaan hyvin erilainen kirja. Monesti Hobitti on luokiteltu jopa lastenkirjaksi ja lapsilleenhan Tolkien kirjan kirjoittikin. Kirja sopii kuitenkin hyvin luettavaksi kaikille ja suosittelenkin kirjaa lämpimästä sen erilaisuuksista huolimatta, jos on tykännyt muistakin Tolkienin kirjoista.

Olen myös nähnyt molemmat elokuvat Hobitista ja Hobitin toisesta osasta voit lukea  Leffamaisterin arvostelun täältä

Kokonaisarvosana: 8

lauantai 7. joulukuuta 2013

Nuori ja vastavalmistunut - mitä ihmettä nyt teen?

Pahoittelut pienestä radiohiljaisuudesta - erityisesti kirjojen suhteen. Täysipäiväinen työ ja siihen päälle treenit + gradun kirjoittaminen vie melkoisen lohkon elämästä tällä hetkellä! Mutta innolla täällä odotetaan joulua, kirjalahjoja ja aikaa lukea!

Olen jo pitään pyöritellyt mielessäni korkeakoulutettujen ja muiden opiskelijoiden työllisyysasioihin. Teen itse rekrytointeja eräässä kansainvälisessä yrityksessä ja olen aika paljon tekemisissä korkeakouluopiskelijoiden ja vastavalmistuneiden kanssa. Välillä tuntuu oikeastaan surulliselta. Taloustilanteessa ei ole edelleenkään juhlimista ja jo työkokemustakin kerryttäneitä korkeakoulutuksen omaavia henkilöitä on työttömänä, miten siinä sitten pärjäät vastavalmistuneena niiden rinnalla? 

Tässä omaa näkemystäni. 

Ole nöyrä. Kukaan ei halua töihin ylimielistä työntekijää, joka ei ole valmis tekemään mitään oman asemansa alla olevaa työtä. Lisäksi jos työmarkkinatilanne näyttää huonolta etkä saa niitä oman alasi töitä, niin jousta! Ota jotakin työtä mitä saat. Eräs  opintojensa loppupuolella oleva insinööriopiskelija oli ottanut CV:stään pois työnsä lehtienjakajana. "Kun se on niin noloa". Ei ei ei ei. Takaisin se sinne! Se ei ole noloa. Se kertoo asenteestasi. Et ole nirso töiden suhteen ja sinulle on tärkeää saada elantosi ja päästä pois kotisohvalta, vaikka juuri sitä unelmatyötä ei olisikaan tarjolla. Lisäksi monet häpeävät siivoustyötä. Miksi? Se näyttää todella hyvältä CV:ssä!

Älä odota liikoja ja ole maltillinen. Erään arvostetetun korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö kyseli messuilla minulta mitä työmahdollisuuksia meillä olisi. Kysyin minkälaisista töistä hän olisi kiinnostunut. Vastaus kuului "asiantuntijatehtävistä". No ensinnäkin, tämä ei kerro vielä mitään. Toiseksi, odota viisi vuotta. Et voi olla vastavalmistunut ja päästä suoraan asiantuntijatehtäviin. Mikä asiantuntija se silloin olisi? Surullinen ilmiö sinällään, mutta oma koulutuksenikin on käsittänyt lukuisen määrän johtamisen ja organisaation strategian kursseja, mutta näihin tehtäviin menee vuosia ennen kuin olet siellä. Tämä on hämäävää. Monet korkeakouluopiskelijat eivät ymmärrä, että työelämässä pitää kuitenkin kerryttää sitä substanssiosaamista. Et voi olla henkilöstöjohtaja, jos et ole koskaan työskennellyt henkilöstöhallinnossa jollakin alemmalla portaalla.

Toinen ilmiö, mikä hämää varsinkin korkeakouluopiskelijoita. Liiton suosituspalkat. Vastavalmistuneen diplomi-insinöörin suosituspalkka on TEKin mukaan esimerkiksi 3500e/kk. Erittäin harvoista duuneista saat tätä vastavalmistuneena. Suosituspalkat ovat ihan överiyläkanttiin. Realitycheck!

Profiloidu. Sinun pitää profiloida itsesi. Kaikilla on oltava joku juttu millä erotut muista hakijoista. Ja tämä erottuva tekijä on jokin mikä liittyy osaamiseesi, taustaasi eikä persoonallinen tervehdys työhakemuksessasi (älä yritä liikaa - epätoivon haistaa). Tämä voi olla tietty suuntautuminen ja osaaminen esimerkiksi kesätöiden kautta. Itse olen kovaa vauhtia profiloitumassa henkilöstöalalle. Sitä ennen olin vain hyvin yleisestä  koulutuksesta (johtaminen/organisointi) tuleva loppuvaiheen opiskelija, joka ei tiennyt okein sitä omaa juttua. Sinulla pitää olla päämäärä ja miksi haluat kehittyä. Jokin suunta urallasi jo yllättävän varhaisessa vaiheessa. Jos olet tehnyt omalta alaltasi vähän tuota ja vähän tätäkin niin älä hätkähdä jos työhaastattelussa joku töksäyttää että "no mikä sua oikein sit kiinnostaa kun olet pomppinut sinne sun tänne". Työnantajat haluavat kuitenkin aina sitoutuneita työntekijöitä. 

Josta päästään seuraavaan. Ole innostunut ja motivoitunut omasta jutustasi. Sen huomaa hyvin nopeasti haastattelussa (vaikka sinulla ei olisikaan omalta alalta työkokemusta) kuinka paljon olet omaan juttuusi innostunut ja kuinka paljon sinulla on siitä innostusta ja osaamista. Ne ovat ihan parhaita haastatteluja kun toinen on ihan intoa piukassa omasta alastaan. Tässä myös huomaa myös sen eron, jonka eräs DI -ystäväni sanoi että huomaa useasti esimerkiksi (anteeksi yleistys, näin ei tietenkään aina) nais- ja miesinsinöörien kesken. Naiset osaavat kyllä kaiken, mitä he ovat saaneet imettyä opiskeluistaan aiheesta. Miehet eivät aina ehkä kaikkea ole oppineet kirjoista, mutta he ovat innostuneita tekniikasta ja he ovat olleet sen parissa tekemisissä siitä lähtien kun oppivat suunnilleen kävelemään. Oma diplomi-insinöörini kotona on lapsesta saakka purkanut ja koonnut asioita ja ollut yleisesti asioista kiinnostunut. Viimeksi hän taisi purkaa iPhoneni (vaihtoi siihen näyttöä) ja hän oli ihan omassa elementissään tätä tehdessään, kun purki ja pipersi puhelimeni parissa, voitteko uskoa?! (Itse saatoin olla hieman huolestunut kun ihana puhelimeni oli miljoonassa osassa pikkuisine ruuveinen keittiönpöydällä - mutta hei, nyt on uusi näyttö ja toimii!) Osaaminen ei rakennu vain sen 4-5 vuoden aikana siellä koulunpenkillä vaan myös harrastuneisuudestasi. Toiset ovat imeneet koko ikänsä tietoa tältä innostavalta alalta. 

Arvosta duunareita. Tässä taloustilanteessa täytyy sanoa, että monilla duunareilla riittää paljon paremmin töitä kuin korkeakoulutetuilla. Ja mielestäni duunareita arvostetaan aivan liian vähän. Näitä työntekijöitä tarvitaan aina ja heidän työnsä on erittäin arvokasta. Nykyään koulutuksen arvostus on muutoinkin laskenut, koska esimerkiksi hyvin moni on käynyt korkeakoulun. Tämä on kärsinyt jonkinlaisen inflaation. Mitä kuitenkin arvostetaan on se, että olet ammattilainen omassa jutussasi. Turhaan hakee korkeakoulututkintoa arvostuksen vuoksi. Hanki ammattitaitoa! Ja lisäksi jos olet korkeakouluopiskelija ja esimerkiksi opiskelet rakennusinsinööriksi niin mene sinne raksalle! Älä nirsoile! 

Monet myös karttavat "pätkätöitä". Inhottava sanakin jo! En väitä etteivätkö toiset yritykset ihan laittomasti ja surutta ketjuta lyhyitä määräaikaisia (jotka btw katsotaan toistaiseksi voimassaoleviksi jos riitautat asian), mutta älä myöskään karta näitä määraikaisia työsuhteita. Hyvin yleistä on, että ensin työntekijä otetaan määräaikaiseen työsuhteeseen. Tai hyvin usein näkee, että työntekijä menee yritykseen tekemään jotakin lyhyttä projektia. Nämä työtarjoukset kannattaa aina ottaa vastaan. Kun näytät hyvän asenteen ja osaamisesi niin yllättäen näille sitten alkaa löytyä niitä töitä pidemmäksikin aikaa. Sitten olisi tarjolla seuraava projekti ja jossakin vaihessa saat sen "vakityöpaikan". 

Älä kuitenkaan myöskään masennu. Kyllä se unelmatyöt sieltä vielä tulee kun maltat odottaa. Malta aloittaa ns. pohjalta ja alemmalta tasolta, mitä saatoit odottaa ja hyvät tyypit etenevät tästä aina. Sinun täyty vain näyttää kyntesi ja osaamisesi että sinusta on vaikka mihin! Ei sitä voi kukaan tietää ennen kuin olet sen näyttänyt. 

Tässä siis viimeaikaisia fiiliksiä, mitä ajatuksia itsellesi tästä tulee? 

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kirjallisuutta Romanoveista ja Venäjän historiasta.

Ajattelin kirjoittaa lyhykäisyydessään tässä samalla muutamasta Romanoveja käsittelevästä tietokirjasta, joita on tullut luettua. Itseäni kiinnostaa Romanovien historia sekä Venäjän historia ylipäätäänkin. Olen kerännyt tähän joitakin ihan mielenkiintoisia kirjoja aiheesta. 

Stefano Papi: Romanovien koruaarteet 




..Eksyityipä käsiinki tällainenkin nide. Teos on lähinnä niille, jotka haluat sivu toisensa jälkeen ällistyä mittavista kruununjalokivistä, joita Romanoveilla on ollut. Kirjan keskiössä on suvun korut ja muut kruununjalokivet, mutta siinä samalla käydään hienosti läpi korujen ja niiden kantajien historiaa. Kirjasta saa irti vaikka sen vain selailisikin läpi ja lukisi kuvatekstit, mutta voi myös syventyä enemmän nimenomaan historiaan. 

Kirjan kuvat sekä nippelitiedot ovat ehkä mielenkiintoisinta kirjassa. Sitä jaksaa hämmästyä kuinka keisarillinen kruunu painoi jalokivineen 2,3 kiloa tai kuinka Romanovien kotkalla varustetussa valtikassa oleva Orlovin timantti painaa 189, 62 karaattia. Kirjan lopussa syvennytään myös siihen, mitä kruununjalokiville tapahtui ja kuinka osa niistä löytyi vasta vuonna 2008 Ruotsista Venäjän lähetystöstä tyynyliinaan sinetöitynä. Erinomainen teos, jos kruununjalokivet ja niihin kietoutunut historia yhtään kiinnostaa!


Jorma & Päivi Tuomi-Nikula:  Nikolai II - Suomen suuriruhtinas


Tuomi-Nikuloiden teos viimeisestä tsaarista ja hänen perheestään on mielenkiintoisesti kirjoitettu Suomen historian näkökulmasta. Näihin en ole ihan liikaa törmännyt. 

Teos linkittää Suomen historian tapahtumat Venäjän vallan aikana Nikolai II:n elämään ja kuinka tämän päätökset vaikuttivat myös Suomessa. Vuonna 1894 suomalaiset odottivat innolla ja olivat innoissaan uudesta tsaarista Nikolai II:sta, mutta loppujen lopuksi viimeinen tsaari sai lisänimen "Nikolai Verinen". 

Ylipäätään mielestäni Nikolai II:n tarina on surullinen. Mies, joka ei loppujen lopuksikaan olisi halunnut valtaan. Mies, joka ei sydämessään olisi halunnut pahaa kenellekään vaan oli hyvin perhekeskeinen mies. 



Edvard Radzinskin elämäkerrat Aleksanteri II, Nikolai II ja Rasputin 


Radzinski on venäläinen historoitsija, joka on kirjoittanut yllä mainittujen lisäksi suomennetunkin elämäkerran Stalinista. Tämäkin löytyy hyllystä, mutta en ole tähän ehtinyt vielä syventymään. 

Radzinski kirjoittaa hyvin tarkasti, mutta hänen teoksensa ovat myös melko paljon täynnä jo maailmaa kiertäneitä uskomuksia ja mysteereitä. Esimerkiksi Nikolai II:n loppupuoli on spekulaatiota jäikö jokin tsaariperheen lapsista henkiin ja miten tälle loppujen lopuksi kävi. Tämähän on jo tieteellisesti todettu, että kaikki viimeisen tsaariperheen jäsenet ammuttiin Jekaterinburgissa vuonna 1918. Kirja on julkaistu vuonna 1992 suomeksi ja DNA testeillä todettiin viimeistään vuonna 2007, että myös Aleksei ja Anastasian luut löydettiin vähän matka päästä muiden perheenjäsenten hautapaikasta Jekaterinburgista. Romanovien historia kiehtoo itseäni, mutta olen lopen kyllästynyt näihin spkekulaatioihin. 

Aleksanterin palatsi Pushkinissa ( Пушкин, Tsarskoje Selo, "Tsaarin kylä"), viimeisen tsaarin Nikolai II perhe viettiä täällä hyvin paljon aikaa ja joidenkin mukaan pitivät tätä eniten kotinaan kaikista palatseista. 

Radzinskin kirjat ovat viihdyttäviä ja kertovat Romanovien tarinaa mielenkiintoisesti, mutta kaikista faktoista en menisi vannomaan. Teoksista löytyy paljon vanhoja juoruja, mielipiteitä ja muita uskomuksia, mutta faktat jäävät ehkä hieman heikoiksi. Teoksissa on pyritty hakemaan viihteellisyyttä, mutta ne ovat silti mielestäni hieman raskaita esimerkiksi siksi, että tietysti historian henkilöitä venäjänkielisine nimineen vilisee sivuilla hyvin paljon ja näistä on vähän vaikea pysyä kärryillä. 

Lisäksi suosittelen Venäjästä ja venäjän kielestä kiinnostuneille teoksia Mustajoki: Kevyt kosketus venäjän kieleen ja Vihavainen: Opas venäläisyyteen. 

Lisäksi täältä pääset ihanaan Aleksanterin palatsia koskevaan nettisivustoon mikäli aihe ja palatsin historia lainkaan kiinnostaa! Itse olen myös käynyt Pushkinissa, joten saa kysyä paikasta jotakin enemmän jos haluaa. 

Kirjahyllystäni löytyy vielä tähän teemaan liittyen muutamia kirjoja, joten palaan aiheeseen tulevaisuudessa! 


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

K. Westö - Kangastus 38



Westön uusin teos, Kangastus 38 sijoittuu 1930- luvulla ja kertoo kahden kohtalon, Matildan ja Thunen tarinan. 

Milja Matilda Wiik on konttoristina asianajaja Claes Thunen pienessä toimistossa. Rouva Wiik hoitaa kaikki tehtävänsä moitteettomasti ja on aina ajoissa, mutta hänessä on jotakin erittäin mystistä. Tämä saa Thunen uteliaaksi. Thune itse on juuri eronnut vaimostaan ja hänen kiintopisteensä on hänen työnsä sekä Keskiviikkoklubi ystäviensä kanssa, jossa käydään läpi muun muassa ajan poliittista tilannetta. 

"Kangastus./ Kangastuksia maailma täynnä. / Koko aamu ja koko hänen elämänsä tuntuivat hauraalta kangastukselta."

Teoksessa on sekoitettu mysteeriä ja kahta toisistaan poikkeavaa ja toisensa kohtaavaa elämänkohtaloa. Teoksessa onkin kaksi tarinalinjaa, jotka on nivottu melko löyhästi yhteen. Kirjassa keskitytään Matildaan ja tämän alter egoon Miljaneitiin, joka supisee piruna Matildalle vietteleviä ajatuksiaan. Tässä onkin luotu vaihtelevat henkilöhahmot rouva Wiikille sekä Claes Thunelle, joka on asianajaja, herrasmies, mutta hieman myös säälittäväksi luotu tapaus. Mies, joka menetti vaimonsa parhaalle ystävälleen ja velloo eron katkeruudessa jonkin aikaa vielä eron jälkeen. 

Katkeruuden voi mielestäni nähdä helposti kirjan yhdeksi teemoista. Matildan menneisyys luo tälle syvän katkeruuden ja kostonhimon. Matildan kostonhimo luo kirjaan jopa trillerimäistä fiilistä, jos tätä haluaa näin lukea. Lisäksi asianajaja Thune on katkera elämälle. Vaimo lähti sekä asianajotoimisto ei tuota kovinkaan hyvin ja ystävätkin ovat varakkaampia kuin hän itse. 


Kirja myös Westömäiseen tapaan sijoittuu Helsinkiin, mutta tällä kertaa herättää eloon vuoden 1938 Helsingin. Ajan tunnelmaa Westö luo kaupunkikuvauksella sekä ottamalla mukaan ajan populäärikulttuuria. Lisäksi ajan poliittinen ilmapiiri on otettu kirjassa huomioon henkilöhahmojen kautta. 

"Joko tunsi koko Helsingin mutta ei oikein kuulunut mihinkään, jos sellainen ihminen nousi Stadionin torniin ja antoi katseensa kiertää yli Töölön ja eteläisten kaupunginosien, ja jatkoi sitten yli keskustan ja Sörnäisten ja Kallion ja muiden pohjoisten työläiskortteleiden, yli uusien esikaupunkien kuten Käpylä sekä itsenäisten huvilayhteisöjen kuten Kulosaari ja Munkkiniemi, hän saattoi nähdä suuren, nykyaikaisen kaupungin jossa oli monta sataatuhatta asukasta, kaupungin jossa nimettömyyden suojassa saattoi tapahtua sekä kauheita että ihania asioita". 

Kaiken kaikkiaan kirja oli yllättävän jännittävä eikä mielestäni tällaista ole ehkä samalla tapaa ennen nähty Westöltä. Itse olen melkein enemmän tykännytkin Westön uudemmasta tuotannosta selkeästi enemmän. Pidin kirjasta ja voin sitä kyllä suositella. Westöllä on joku oma kosketuksensa, jota en ole vielä saanut selville mikä se oikein on. Mutta tuntuu, että kuitenkin pidän siitä. 

Kokonaisarvosana: 9

lauantai 5. lokakuuta 2013

K. Westö: Lang



Eräänä yönä kirjailija Konrad Wendell saa puhelun ystävältään Christian Langilta. Lang kuulostaa hätääntyneeltä ja puhelussa on Wendellin selkää karmiva sävy. Wendell kohtaa Langin ja näkee Langin kaulalla verenpunaisia jälkiä.

Westön 2002 julkaistu romaani Lang kertoo Christian Langin tarinan, joka on niin surullinen, karu ja tasaisesti alamäkeen kulkeva. Tarinan kertoo Langin ystävä, kirjailija Konrad Wendell, joka kirjoittaa romaania Langista. Lang on Westön kolmas julkaistu romaani, joka on päässyt kansainvälisen kirjallisuuspalkinnon IMPACT Dublinin vuoden 2007 longlistille

Langin alamäki alkaa Saritasta. Naisesta, johon Lang törmää pitseriassa ja he päätyvät viettämään yhteisen yön. Saritasta tulee Langille pakkomielle. Ilta illan jälkeen Langin on pakko lähteä etsimään Saritaa ympäri Helsinkiä. Hän löytää naisen ja tästä tarina vasta alkaa. Kirja on rakkaustarina, mutta samalla dramaattinen tarina ihmisten alennustilasta sekä heikkoudesta tehdä asioita omia tunteitaan vastaan. Tarinan keskiössä on hieman sääliä herättävä mies, joka vielä etsii omaa tarkoitustaan tässä maailmassa. Sekä tarina siitä kuinka ihmisellä on vaikeaa löytää omaa sisäistä rauhaa olla onnellinen. Melko alusta saakka on nähtävissä ettei Langin ja Saritan rakkaustarina pääty hyvin. 

Langin ja Saritan ensimmäisestä yhteisestä kesästä tuli kaunis ja lämmin. Jälkeenpäin Lang muisti kesäkuun ja heinäkuun pitkinä ja valoisina. Hän muisti pölyiset päviät jolloin he jutustelivat raukeasti ja kävivät Uimastradionilla ja Linnanmäellä Miron kanssa, ja hän muisti loputtomat yöt ja Saritan ruskettuneen ihon suolaisen ja hiekkaisen tuoksun ja hänen kannustavat lemmenhuutonsa jotka leikkasivat valkeaa yötä. 

Kuten kaikissa Westön teoksissa, miljöökuvaus on tarkkaa ja sijoittuu Helsinkiin. Odotan kirjastosta Westön uusinta romaania ja olen tässä odotellessa päättänyt tutustua Westön aikaisempaan tuotantoon. Itse en nostaisi tätä suosikikseni Westön teoksista, mutta oikeastaan en osaa määritellä yksinkertaisesti oliko kirja hyvä vai ei. Sanoisin, että oli se lukemisen arvoinen ehdottomasti. Jotenkin tarinaa pohtiessa tulee sellainen fiilis, etten pitänyt siitä, mutta kuitenkin suhteellisen intensiivisesti päädyin lukemaan kirjan. 

Kokonaisarvosana: 7

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Top 6 mitä voit tehdä treenissä väärin

Tätä ollaan mieheni kanssa niin monta kertaa pohdittu. Sali-innostuksen voi tappaa noin tuhannella eri tapaa, koska sen voi tehdä tuhannella tapaa aivan väärin. 

1. Väärät liikkeet. 
Monesti salilla näkee ihan perusjannuja, jotka tekee kaikenlaisia hifistelyliikkeitä. Ei kannata ruveta mukamas kauhean prooksi ihan heti. Ihan perusliikkeet ja kaikista isoimpien lihasten treenaaminen on ihan fine ja niistä näkee tuloksia myös kaikista nopeiten, joka taas innostaa käymään salilla pidempään. Ensinnäkin omalla salillani näkee tyttöjen jostani syystä käyttävän todella usein laitetta, jossa voit tehdä sisä- ja ulkoreisiä.   Itselläni alkaa olemaan mukavasti jo jaloissa muotoa ja sisäreidetkin ovat tässä saaneet lihasta läskin sijasta, mutta koskaan en ole vielä treenannut pelkästään sisäreisiä. Se ei ole perusliike eikä siihen ole aikaa perustreenissä. Mieheni on käynyt viitisen vuotta salilla ja on erittäin lihaksikkaassa kunnossa eikä hän ole vielä koskaan tehnyt esimerkiksi kylkiä tai epäkkäitä. Näitä näkee myös perusjannujen tekevän todella usein. Ei kannata ruveta liian kunnianhimoiseksi, pärjäät ilmankin.


2. Väärät painot.
Varsinkin tyttöjen ongelmana tuntuu olevan se, että painoja ei osata laittaa tarpeeksi. Tämä toki myös riippuu siitä mitä tavoittelee; lihasta vai kestävyyttä. Sääntö numero 1: salilla käyminen ei ole jumppaa. Viimeksi taisin salilla kuulla tyttöporukan keskustelevan treenistään "Hei, kuinka monta sarjaa teen tässä taljassa?" "Tee neljä" "Ai no hyvä, sit mä voin tehdä nää pari ekaa sillai tosi kevyesti". EI.EI.EI. Aina pitää vetää täysillä ja sarjan viimeinen liike pitää mennä hampaat irvessä. Ellei näin ole, laita lisää painoa. Ja vaikka näin olisikin, voit laittaa siltkin melkein lisää painoa. Ei sitä kuulu tehdä tuhannen toiston sarjaa, niin kuin siellä jumpassa tehdään. Salilla tehdään lyhyitä sarjoja isommilla painoilla. Ainakin jos haluaa lihasmassaa. 

3. Huono tekniikka. 
Vakiohan on tietysti se että liikkeet tekee tekniikan puolesta aivan liian väärin. Jätkillä tää tuntuu liittyvän vahvasti siihen, että painoja on aivan älyttömästi liikaa. Hauiskäännössä selkä vääntyy älyttömälle mutkalle. Tai kyynärpäät huitovat ties missä. Itse opettelen uudet liikkeet aluksi välillä melkein ilman painoa ja sitten kun sujuu niin laitetaan ne painot. 

4. Käy siellä salilla kanssa. 
Salilla käyminen voi olla myös todella turhauttavaa eikä se kehity mihinkään jos siellä käy joskus ja jouluna. Sääntö numero 2: säännöllisyys. Siellä pitää käydä systemaattisesti, jotta siitä on mitään hyötyä. Lisäksi siellä pitää käydä tarpeeksi. Yhteen - kahteen kertaan viikkoon et voi millään saada niitä kaikkia perusliikkeitäkään treenattua. Itselläni kolmeen päiväänkin tekee vähän tiukkaa. 


5. Jaottele lihasryhmät eri päiville.
Omasta mielestäni ei ole mitään järkeä tehdä vähän kaikkea kun on siellä salilla. Samainen naisporukka eräs päivä salilla teki kaikki lihasryhmät läpi ja esimerkiksi jaloista ainoa liike oli takareisilaitteessa. Mitäh? Yksi reisiliike ja se oli takareisi? Sääntö numero 3: keskity. Ei kannata hosua vähän sinne tai tänne. Tee jalat omana päivänä, tee yläkropat jaoteltuna ainakin pariin päivään. Lisäksi eräs Personal Trainer meinasi, että naiset voisivat omistaa myös pepulle oman päivänsä. Kyllä naisella pitää muotoa olla! Ei kaikkia lihaksia yhteen kertaan. Tähän perustuu myös se, että siellä salilla pitää käydä useampi kerta viikossa. Et saa millään treenattua kaikkea kerralla eikä se ole optimaalistakaan. 

6. Syö!
Naiset eivät ainakaan usko tähän miesten mantraan "Bulkkii bulkkii", mut jos muotoa kroppaansa haluaa niin näinhän se taitaa mennä. Samainen Personal Trainer meinasi, että näin 50 kiloisena naisena itseni pitäisi saada melkein 2000 kaloria päivässä, jotta siitä jäisi jotakin lihasten kasvuunkin. Tämä on ihan hirveä määrä kaloreita. Lisäksi samainen PT kielsi kolme kertaa viikossa tekemäni juoksulenkit. Kulutan kaiken energian eikä lihasten kasvulle jää mitään. Syö kuitenkin siis terveellisesti eikä mitä vaan roskaa.



Nämä omia fiiliksia ja havaintoja siitä, mitä sitä välillä näkee. Perustyyppinä, joka on saanut itse todella yllättävänkin paljon lihasta näkyviin salilla, olen nämä havainnut. Asiat voivat mennä siis väärin todella monella tasolla. Siitä kuinka usein salilla käyt, minkälainen treeni sulla on, mitkä liikkeet teet, miten ne teet ja millä painoilla. 


maanantai 23. syyskuuta 2013

K. Westö: Halkeamia



Westön teoksessa Halkeamia on koottu Westön kolumneja ja muita valikoituja tekstejä vuosilta 1986-211 ja tekstejä on valittu myös hieman teemoittain, löytyy tekstejä urheilusta, musiikista, moraalista, Suomesta, kieliasioista, kalastuksesta jne. Pääasiassa kirjaan on koottu lyhyitä kolumneja mutta sieltä löytyy myös muutama pidempikin teksti. 

Westön kolumneissa on mielestäni oikein nokkelia havaintoja elämästä ja hauskoja pohdintoja eri teemoista. Mielestäni tekstit olivat heti kirjan alussa parhaimpia ja selvästi muuttoivat tylsemmiksi loppua kohden. Tämä voi toki johtua ihan vain omista kiinnostukseni kohteista. Lopussa oli tekstejä urheilusta, mutta niisä ei mielestäni ollut sinällään mitään mielenkiintoisia pointteja. 

Westö kritisoi nykyelämän kiireellistä elämäntyyliä sekä asennoituu itse omaan vanhanaikaisuuteensa myös ihanan ironisesti. Westön teksien aihepiirien vaihtelevuus on kuitenkin iso plussa, mutta joissakin teksteissä argumentointi on hieman heikkoa. Eikä näistäkään teksteistä tietenkään puutu Helsinki -fiilistelyä! 

"Meitä vaivaa se, että rakensimme niin yksilö-, suoritus- ja menestyskeskeisen yhteiskunnan että yhteisöllisyys mureni. Meitä vaivaa se, että tämä yksilö- ja menestyskeskeisyys yhdistyy vanhaan perintöömme, joka kieltää itkemisen ja väsymisen ja luovuttamisen, on vain vaiettava, purtava hammasta ja pärjättävä." 

Pidän Westön tyylistä kirjoittaa, pidän myös yleensä Westön romaaneista melko lailla. Näissä kolumneissakin Westön kirjoitustyyli paistaa selkeästi läpi, mutta sanoisin kuitenkin että Westön romaanit ovat selkeästi parempia kuin Westön kirjoittamant kolumnit, jos nyt kerran vertailemaan lähdetään. 

Kaiken kaikkiaan, lukemisen arvoinen sekä teokseen on helppo tarttua, koska siitähän voi aina lukea vain muutaman kolumnin! ... Kohta kuitenkin huomaa, että niitä menikin samalla ahmaisulla useampi! 

Kokonaisarvosana: 7

perjantai 13. syyskuuta 2013

Häätunnelmia osa 1. - Täydellinen hääpaikka!

Kaikki aina sanovat, että häissä on hirveä järjestäminen. Vielä se ei ole ainakaan iskenyt tänne. Ensi kesänä ollaan häät pitämässä ja vielä en ole oikein hahmottanut ainakaan missä se kaikki järjestelyn vaiva on. 

Hääpaikka varattiin kesäkuussa. Tiedossa on ihana vanha, pari vuotta sitten oikeastaan kokonaan pinnat remontoitu kartano keskellä metsää (kuitenkin 5 minuutin matkan päässä kirkosta ja oikeastaan pientä hiekkatietä ei ole kuin viimeinen kilometri). Lisäksi kartano on niin ihanasti remontoitu ja sinne on hommattu niin ihania kartanon arvokkuuteen ja tyyliin sopivia vanhoja tyyliteltyjä huonekaluja. Tapetit ja kristallikruunut ja kaikki sopivat siihen idylliin täydellisesti! Omistaja selittikin kun siellä kävimme, kuinka he varmaan vuoden kiertelivät kirpputoreja etsien näitä huonekaluja sinne. Lähdinkin siitä ajatuksesta, että haluan itsessään nätin paikan, koska en halua mitään jumppasalia tai seurataloa, joka pitää hirvesti koristella. En ole näpertelijätyyppiä kuin tiettyyn pisteeseen saakka. Ja tuota ihanaa kartanoa en halua edes peittää koristeluiden alle kun se on itsessään jo niin valloittava! 

Yläkerran komeroa myöten kartano on ihanasti sisustettu. Oveen oli liitetty kyltti "Mökötyshuone". 

Yhtä valtavaa tilaa kartanossa ei ole, mutta kaikki ruokailijat mahtuvat kartanon ruokasaliin samaan tilaan. Ohjelmaa tässä mahtuu vain rajallisesti järjestämään, mutta paikassa on muita ihania mahdollisuuksia. Ensinnäkin kartanossa on suuri piha-alue käytettävissä, jonne omistajat pystyttävät itse tanssilavan, jonka päälle tulee katos. Lisäksi kartanon pihassa on melkoisen suuri saunarakennus, jota saa myös vapaasti käyttää hyödykseen. Siellä on tilaa mahdollisille myöhäisillan juhlijoille saunoa sekä olla. Saunarakennuksessa on suuri tupa pöytineen. Lisäksi kartanossa on yläkerta, jossa on aulatila, pieni massiivipuinen baaritiski ja lisäksi 5 makuuhuonetta. Makuuhuoneet ovat myös sänkyjä, yöpöytiä ja lamppuja myöden sisustettu 100% kartanon tyylille uskollisesti. Varasimme itsellemme yläkerrasta nurkkahuoneiston, joka on muista huoneista erillään, ja jonka vieressä on vessa, sauna- ja suihkutilat. Ajattelin varata kyseisen vessankin vain morsiuskäyttöön. Saan levitellä sinne puuterointitarpeeni, jos täytyy välillä käydä ehostautumassa. ;) 

Hienoa tässä paikassa kaiken muun lisäksi oli se, että sen saa käyttöönsä perjantaina illalla ja sieltä pitää olla poissa sunnuntaina klo. 12.00 mennessä. Monissa paikoissa, joita tutkailin tuntui olevan ongelmana se, että juhlapaikalta pitäisi poistua jo 00-02. Kerran sitä häitä vietetään ja koko sydämestäni toivon, että juhlijat viipyisivät ja viihtyisivät mahdollisimman pitkään. Lisäksi huonoa ei ollut, että hääpaikka oli melkoisen edullinen. :) 

Pieneksi paikkakunnaksi, kartanolta 5 minuutin ajomatkan päästä löytyi myös hieno kirkko. Puukirkko on yllättävän näyttävä pienen paikkakunnan kirkoksi ja lisäksi on mukavaa ettei siirtymismatka ole pidempi. 

Mutta siis tässä ensimmäinen postaus omista "helpoista" hääjärjestelyistä, ehkäpä niitä tulee lisää tai ehkäpä niiden sävy muuttuu helposta vähän vähemmän helpoksi.. Se jää nähtäväksi! (;

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Sunnuntaina kettiössä.. osa 2.

Innostuinpa taas nopeasti vähän väsäämään jotakin hyvää keittiössä sunnuntain iloksi. 

Tällä kertaa tuli tehtyä ihan niitä tavallisia leipomuksia, joita olen tehnyt noin tuhat kertaa jo aiemminkin. Nämä ovat ihan omia suosikkeja!

Omenaiset juustoteeleivät ovat ihania! Parhaimmillaan melkein uunista suoraan siten, että voi ihan sulaa päälle. Juustoteeleipien tekemiseen ei mene edes kuin 15min + 10min uunissa. Helppoa ja hyvää kuin mikä!

Omenaiset juustoteeleivät


4dl     vehnäjauhoja
2tl     leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2-3rkl öljyä
2dl     maitoa
1dl     juustoraastetta
1dl     omenaraastetta
1tl     sokeria

1. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää raasteet jauhojen sekaan. Lisää lopuksi maito ja öljy. 
2. Painele ja taputtele käsin tasaiseksi n. sentin tai vähän alle paksuiseksi levyksi uunipellille leivinpaperin päälle.
3. Paista 225 astetta/n. 10min. 

Sitten.. Yksi suosikeistani myös. Olen tarjonnut näitä varmaan ystäville vaikka kuinka paljon ja aina näitä kehutaan. Nopea ja helppo resepti! Itselleni on myös käynyt kun välillä hienoisessa kiireessä olen näitä mokkapaloja leiponut että kaikki ei oikeastaan ole mennyt putkeen ja silti on onnistunut. Esimerkiksi unohdin kerran tuon 2 kahvikuppia maitoa kokonaan pois ja mokkapaloista tuli silti ihan hyviä. En edes tajunnut heti ensimmäistä palaa syödessä että niissä olisi jotakin kummallista. Eivät ehkä olleet ihan niin meheviä, mutta tuoreeltaan eroa ei huomannut. Tänään tässä huomasin että taisin laittaa epähuomiossa vehnäjauhoja vähemmän mitä piti.. Helppo ohje siis eikä pieni tunarointi haittaa. (:


Mokkapalat (eli rakkauden ruudut eli masaliisa eli tuuloman torttu? :D)

4         munaa
3kkp   sokeria
150g   sulatettua rasvaa
4,5 kkp venhäjauhoja
4rkl     kaakaota (tummaa)
3tl      leivinjauhetta
2kkp   maitoa
1tl      vanilliinisokeria

Kuorrutus:
0,5 pakettia tomusokeria
2rkl kaakaojauhetta
50g  sulatettua margariinia/voita
5-8rkl vahvaa kahvia
Nonparelleja

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu kaakao ja leivinjauhe sekä vanilliinisokeri. Lisää lopuksi myös sulatettu rasva.
2. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 175 astetta/ 20-30min.
3. Kun pohja on jäähtynyt, levitä kuorrutus piirakan päälle. Kuoruttuksen määrät ovat sinänsä vain suuntaa antavia, että se on myös vähän mutua et milloin kuorrutus on sopivan paksuista. Liian löysänä se valuu eikä pysy päällä ja taas liian tuhtina sitä on vaikea levittää siististi. Toisin sanoen kahvin ja tomusokerin määrä voi vaihdella ja sen oman tuntuman löytää vain tekemällä. 
4. Lisää lopuksi heti kuorrutteen levittämisen jälkeen nonparellit tai strösselit päälle. 
5. Leikkaa piirakka palasiksi vasta kun kuorrute on jähmettynyt tarpeeksi. 









perjantai 23. elokuuta 2013

Carlos Ruiz Zafon: Marina


"Viidentoista vuoden jälkeen tuon iltapäivän muisto palasi luokseni. Näin taas saman pojan harhailemassa Francian aseman hämyssä, ja Marinan nimi alkoi jälleen kirvellä kuin tuore haava. Kaikilla meillä on jokin salaisuus lukittuna sielun ullakolle. Omani on tällainen."

Carlos Ruiz Zafonin Marina alkuperäiskielellä vuonna 1999 julkaistu romaani ja julkaistu vasta tänä vuonna suomeksi. Marina on siis julkaistu alkuperäiskielellä ennen Tuulen varjoa ja Enkelipeliä, mutta tässä teoksessa on selvästi huomattavissa hyvin samoja aineksia. Marina on nuortenkirja, mutta tavallaan se ei mielestäni ole vain nuortenkirja vaan se sopii mielestäni kaikenikäisille, jotka eivät ole pystyneet päästämään Tuulen varjoa ja Enkelipeliä käsistään ennen kuin ovat saaneet luettua ne kannesta kanteen. Marinalta voi odottaa samaa. 

Marina kertoo kahdesta nuortesta ystävästä, Marinasta ja Oscarista ja heidän seikkailustaan Barcelonan unohdetuilla kaduilla ja Barcelonaan sijoittuvista unohdetuista elämäntarinoista. Lisäksi se kertoo Marinan ja Oscarin sydäntäsärkevän tarinan. 

Oscar on viisitoistavuotias ja opiskelee sisäoppilaitoksessa. Eräänä päivänä hänen tehdessään tavanomaisia pieniä karkuretkiään Barcelonassa, hän uskaltautuu kurkistamaan vanhan kartanon porteista sisälle. Ensin Oscar tutustuu keltasilmäiseen kissaan, Kafkaan. Tämän jälkeen hän tutustuu kartanossa asuvaan suloiseen Marinaan ja tämän erakkoisään. Marinan äiti on kuollut ja tuossa suuressa, vanhassa ja rapistuneessa kartanossa Marina asuu isänsä ja Kafka -kissansa kanssa. 

Carlos Ruiz Zafon on aivan mestari luomaan kirjaansa tunnelmia. Jännitystä, surua, rakkautta, salaisuuksia ja mystisyyttä kirjoista ei puutu. Itse pidän valtavasti kirjoihin luodusta tunnelmista ja paikkakuvailuista. Silti kirja ei pitkästytä kuvailuillaan vaan ne ovat jännittäviä ja kirjaa ei vain voi laskea käsistään. Tuulen varjo oli aivan yliveto Zafonin kirjoista ja olen pitänyt kovasti myös Enkelipelistä sekä uusimmasta Taivasten vangista, mutta jokseenkin kirjat ehkä toistavat itseään. Tunnelma ja fiilis kirjoissa on hyvin pitkälle sama. Tarina on jokaisessa erilainen, mutta hyvin paljon samoilla tunnemaailmoilla. Zafon on hyvä tarinankertoja ja luomaan tunnelmaa, olisi ehkä virkistävää lukea jotakin aika erilaista häneltä. Olen pitänyt erityisen paljon hänen romaaneistaan, mutta ehkä sama asia alkaa toistumaan jo liikaa. 

Jälleen tiivistettynä, pidin Marinasta kuten muistakin Zafonin teoksista paljon. Marina oli surullisen kaunis ja jännittävä tarina Barcelonan unohdetuilta kaduilta. 

"Olin vuosikaudet paennut tietämättä mitä. Luulin että jos juoksisin horisontin taa, menneisyyden varjot väistyisivät tieltäni. Luulin että jos ottaisin riittävästi etäisyyttä, mieli äänet vaikenisivat lopullisesti. -- Ymmärsin etten voinut enkä halunnut enää paeta. Olin palannut kotiin."


Kokonaisarvosana: 8

maanantai 19. elokuuta 2013

Agatha Christie - Eikä yksikään pelastunut (Kymmenen pientä neekeripoikaa)

Agatha Christien jännitysromaani Eikä yksikään pelastunut julkaistiin alkuperäiskielellä (And then there were none) vuonna 1939 ja suomennettiin jo vuonna 1940. Teos on edelleen yksi parhaista jännitysromaaneista, joille ei ole vertaista sen nokkeluudessa, oveluudessa ja jännityksessä. Se on myös yksi tunnetuimmista suljetun huoneen arvoituksia, mitä on kirjoitettu. 



Kahdeksan henkilöä kutsutaan lomailemaan Devonin rannikolla sijaitsevalle Neekerisaarelle. Vieraat kutsuneet herra ja rouva Owen eivät kuitenkaan ole saarella, vaan tulijoiden lisäksi saarella ovat vain palvelusväkenä herra ja rouva Rogers. Jokaisen vieraan makuuhuoneen seinällä on lastenloru kymmenestä pienestä neekeripojasta ja ruokasalin pöydällä on kymmenen pientä posliinista neekeripoikaa. Illallisen jälkeen palvelijat laittavat herra Owenin määräyksestä gramofonin soimaan, josta tuleekin puhetta, joka syyttää jokaista paikalla olevaa murhasta. 

"Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,
vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.
Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,
vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.
Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,
yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.
Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,
nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.
Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,
vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.
Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,
niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.
On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,
syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.
Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,
kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.
On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vierityksin,
kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.
Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,
hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään."
- Agatha Christie

Nopeasti huomataan, että lasten loru alkaa pitämään pelottavan paljon paikkansa. Ei ole mielestäni spoilausta sanoa, että kirjassa tapahtuu kymmenen murhaa ja yhden näistä kymmenestä on oltava syyllinen, koska saari on suljettu ja sinne ei ole voinut päästä kukaan muu. 

Loppuratkaisu on yllätyksellinen ja tarinan juoni rakennetaan erittäin taitavasti. Kirjasta on vaikea analysoida kauhean tarkkaan, koska sen hienous on sen yllättävissä juonenkäänteissä ja loppuratkaisussa. En halua pilata uusilta lukijoilta tämän taidokkaan kirjan lukunautintoa. 

Kirjan nimi on vaihdellut vuosien varrella. Vuonna 1939 alkuperäiskielellä kirja julkaistiin nimellä Ten little niggers ja suomessa 1940 nimellä Eikä yksikään pelastunut. Suomessa kirja julkaistiin nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa vuosina 1968-2003, jolloin se vaihdettiin takaisin Eikä yksikään pelastunut, koska neekeri -sana nähdään myös rasistisena. Britanniassa teoksen nimi vaihdettiin vasta vuonna 1985 nimeen And Then Then There Were None (tämä nimi vastaa aika hyvin suomennettua nimeä Eikä yksikään pelastunut). Tämä tulee oikeastaan lasten runon englannin kielisen version viimeisestä säkeestä: "One little soldier boy/ left alone;/He went and hanged himself/ And then there were none". 

Tiivistettynä teos on ajaton klassikko, jota ei voi olla suosittelematta kaikille. Voin melkein luvata, että pidät taatusti kirjasta! Itse olen lukenut kirjan varmaan ainakin kahteen kertaan. 



sunnuntai 18. elokuuta 2013

Sunnuntaina keittiössä

Innostuinpa häärimään keittiössä laiskan sunnuntain iloksi. 

Tein raparperi-cashewpähkinäpiirakkaa, josta tuli ihan älyttömän hyvää! Raparperin aika on ehkä mennyt jo vähän tältä kesältä ohi, mutta olin paloitellut varsia pakkaseen ja sieltä sai kätevästi piirakan päälle. Lisäksi innostuin tekemään suklaapikkuleipiä ja uuden satsin omaa mysliäni! Tässä ohjeet muidenkin iloksi! Ohjeet on aika helppoja ja yksinkertaisia tehdä. 



Raparperi-Cashewpiirakka

50g    Voita
50g    Rypsiöljyä
2dl     Sokeria
3       munaa
1dl     kermaviiliä
3dl     vehnäjauhoja
1 tl     leivinjauhetta




Täyte:

150g   raparperiä
1tl      perunajauhoja
1-2dl      paahdettuja, suolaisia cashewpähkinöitä

Koristeluun:
tomusokeria

1. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja rypsiöljy vatkaimella yhteen. Sekoita joukkoon sokeri, munat, kermaviili ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Levitä taikina voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan, jonka halkaisija on n. 24 cm. 

2. Sekoita raparperit yhteen perunajauhojen kanssa. Rouhi cashewpähkinät. Levitä raparperi ja sen jälkeen pähkinät sen päälle. Rouheen lisäksi voi heittää koristeeksi vielä muutaman kokonaisen cashewpähkinän päälle. 

3. Paista uunin keskitasolla 20-25 minuuttia/ 200 astetta. Siivilöi kakun päälle tomusokeria ennen tarjoilua.

Piirakasta tuli todella hyvää ja cashewpähkinät sopivat oikein hyvin raparperien kanssa. Piirakasta tuli mehevää, eikä ollut ollenkaan huono vanilijajäätelön kanssa!

Suklaapikkuleivät

200g    voita
2,5 dl   sokeria
5dl      vehnäjauhoja
4rkl     kaakaota
1tl       leivinjauhetta
1rkl     vanilijasokeria
1         muna

Voiteluun ja koristeluun:
1 muna
raesokeria

1. Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi
2. Jaa taikina 6 osaan. Leivo taikinasta tankoja pellille leivinpaperin päälle ja taputtele tangot tasaiseksi. Voitele munalla ja ripottele päälle raesokeria.
3. Paista uunin keskitasolla n. 15 minuuttia/200 astetta. Leikkaa heti lämpiminä haluamasi kokoisiksi palasiksi. 



Lisäki innostuin tekemään itse mysliä, olen jo muutaman erän valmistanut tätä mysliä. Siihen minulla ei oikeastaan ole mitään tiettyä ohjetta, kunhan heittelee aineita sekaisin vähän oman maun mukaan. 

Olen heittänyt 4-5dl neljän viljan hiutaleita, 1dl jotain leseitä (viimeksi taisin laittaa 0,5dl ruisleseitä ja 0,5dl kauraleseitä), 1tl kanelia, 1tl inkivääriä ja makeutukseksi n. 0,5-1dl siirappia/vaahterasiirappia vähän sen mukaan mitä kaapista on löytynyt. Sitten nämä uuniin 175 asteeseen n. 10 minuutiksi siten, että mysliä sekoittaa välillä n. 2 minuutin välein. Sitten kun alkaa näyttää hitusen kellertevältä niin pois ja sekaan olen heittänyt paistamisen jälkeen rusinoita ja kuivattuja hedelmiä. Ah, tulee aika hyvää!