keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kate Atkinson: Elämä elämältä



Tiedätkö fiiliksen, kun olet lukenut jotain niin hyvää, että tämän jälkeen on vaikea tarttua enää mihinkään muuhun? 

Näin minulle kävi Atkinsonin Elämä elämältä kanssa!

Englannissa 11. helmikuuta 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmasta lastaan. Lääkäri ei pääse paikalle lumimyrskyn vuoksi ja tyttölapsi syntyy kuolleena. 

Englannissa 11. helmikuuta 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmasta lastaan. Lääkäri ehtii paikalle juuri ennen lumimyrskyä. Syntyy tyttö, Ursula. Tarina alkaa. 

Elämä elämältä leikittelee mielenkiintoisesti Ursulan elämäntarinalla ja erilaisilla vaihtoehdoilla - miten moni asia olisikaan voinut elämässä mennä toisin? Ursulankin elämä olisi voinut loppua hukkumiseen, katolta putoamiseen tai toisessa maailmansodassa pommituksessa. Teos myös pisti miettimään todella sitä miten valintamme vaikuttavatkaan elämämme kulkuun. Kuinka pienestä voikaan olla kiinni se, että päädymmekin aivan toiselle elämän polulle. Kyse voi olla hyvinkin pienestä ja arkipäiväisestä seikasta. 

Kirja leikittelee ihanasti elämäntarinalla, mutta kuitenkin unohtamatta yksittäisiä juonipolkuja. Jokainen juonipolkukin on itsessään mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Vastaavaa rakennetta en ole törmännyt ainakaan muissa kirjoissa. Tarina alkaa uudelleen ja mutkittelee aivan eri reittejään. 

Toisen maailmansodan miljöö on myös liikuttavasti kuvattu. Kuvaus on yllättävänkin tarkkaa ja melkein voi itse tuntea keuhkoissaan pommituksien jälkeiset pölyt. Miinuksena tässä koin kuitenkin Hitlerin tuomisen mukaan Ursulan henkilökohtaiseen elämään. Mielestäni kirja ei olisi tarvinnut mitään näin "suurta" nimeä enää mukaansa. Itse koin kirjan ajatuksen nimenomaan siihen kuinka yksittäisen ihmisen elämä voi olla niin pieni ja kuinka tähän voi monet asiat vaikuttaa. 

Henkilöhahmot on myös rakennettu hienosti. Ursulalla itsellään on pieni aavistus siitä, että hän on elänyt joskus aikaisemminkin. 

" Kaikki oli jotenkin tuttua. "Sitä sanotaan déjà-vuksi", Sylvie sanoi. "Mieli tekee tepposiaan. Mieli on pohjaton arvoitus." Ursula oli varma siitä, että hän muisti, millaista oli maata vauvana vaunuissa puun alla. "Ei", Sylvie sanoi, "ei kukaan voi muistaa mitään niin kaukaa", ja silti Ursula muisti lehdet, jotka lepattivat tuulessa kuin suuret vihreät kädet, ja hopeajäniksen, joka riippui vaunujen kuomusta ja pyöri hänen kasvojensa edessä. Sylvie huokaisi. "Sinulla on sitten vilkas mielikuvitus." Ursula ei tiennyt, oliko se kohteliaisuus, mutta oli totta, ettei hän useinkaan tiennyt, mikä oli todellista ja mikä ei. "


Tuntuu etten osaa oikeastaan edes kuvata kirjaa. Se oli hyvin omaperäinen, mutta mukaansatempaava ja se kasaantui monista mielenkiintoisista palasista! Lukeminen oli oikeata nautintoa alusta loppuun. Kirja oli kiehtova, mukaansatempaava, liikuttava.. Tähän todellakin kannattaa tarttua! 

" 'Mitä jos olisi mahdollisuus yrittää uudelleen ja uudelleen?" Teddy aprikoi, "kunnes viimein onnistuisi? Eikö se olisikin hienoa!" "Minä luulen, että se olisi uuvuttavaa." 

Tiivistettynä: 10!