"Yhtäkään treeniä en jätä väliin!" - Sitkeyttä vai epänormaalia?

..Tässäpä vasta kysymys. 

Tässä kesällä ja lomalla on paljon ollut kaikkia kivoja suunnitelmia, menoja ja lomarientoja, jotka ovat olleet aivan mahtavia. Mutta. Ne ovat myös harmittavasti häirinneet urheiluviikkojani. Sainkin oikeastaan mieheltäni pienen puhuttelun varmaan jo heinäkuun alussa loman alkaessa siitä kun ylistressasin siitä, kuinka tällä viikolla jää yksi salitreeni väliin sekä  pari aerobista treeniä. Taisin ottaa pienet yliöveristressit siinä sitten. Sain mieheltäni puhuttelun kuinka ei ole mitään järkeä ottaa asiasta itselleen yhtään ylimääräistä stressiä. 

Jäin kuitenkin vielä miettimään pienessä päässäni asiaa (minulla tuttuun tapaan mietin ihan liikaa asioita). Koska toisaalta jos otat oman treenaamisesi liian kevyesti ja otat sen asenteen että on tavallaan ihan ok jättää treeni väliin, niin silloinhan tulisi jätettyä vaikka kuinka usein treeni väliin? Millä sitä sitten motivoisi itseään laiskuuden iskiessä lähtemään sinne lenkille tai salille vääntämään kyykkyjä kun jalat tuntuvat jo etukäteen ihan spagetilta? Jotenkin itsen tulee sinne salille mentyä, koska sehän on päivän selvää että teen tietyn määrän treenejä salilla ja tietyn aerobisia viikossa. Ei sitä ruveta yksitellen miettimään no menenkö nyt vai en. Kuinkakohan monta kertaa sitä tulisi näin mentyä? Olen vähän kuin ohjelmoinut (okei kuulostaa tosi terveeltä :D) omaan päähäni et näähän treenit tehdään eikä sitä sitten enää mietitä sen enempää. 

Jos äskeisestä jää väärä fiilis niin treenaaminen ei tosiaankaan ole mitään pakkopullaa itselleni. Se on IHANAA! Työ stressaa, gradun kirjoittaminen stressaa - mikä on ihanampaa kuin lähteä tekeen kunnon hikinen treeni ja keskittyä vain täysillä siihen ja samalla puhdistaa pää kaikesta muusta. Lisäksi urheilu auttaa huomattavasti itselläni muutama vuosi sitten ongelmalliseksi muodostuneeseen migreeniin. Ennen makasin kolme päivää viikosta sohvalla sen takia kun migreeni oli ihan järjetön eikä vaan voinut tehdä mitään muuta. Nyt nekin ovat huomattavasti vähentyneet. Niitä ei tule enää edes joka viikko, mikä on ihan uskomatonta luksusta!  

Lisäksi asia on itselleni vain todella tärkeä. Tällaiselle namijätskipepulle siitä on muodostunut ihan uskomattoman tärkeä ja rakas harrastus. Saan sillä pidettyä ylistressaavan pääni kasassa. Lisäksi salilta on tullut uusia tuttuja ja kavereita. Aidosti nautin siitä vääntämisestä mitä salilla on kun hikivirraten painava tanko niskassa tehdään niitä kyykkyjä tai puserretaan selkälihaksia. Tai ollaan siellä lenkillä juoksemassa. Ja onhan se vielä kaiken lisäksi ihana nähdä oman itsensä kehittyvän! 

Ehkä sieltä alkaa pikkuhiljaa jotakin näkymään. Jos vielä selkäänkin sais vähän muotoa (:

Onko se siis tervettä stressata ja harmitella jo etukäteen kuinka ei ehdi tekemään tulevalla viikolla kaikkia treenejään? En tiedä, mutta itseäni se harmitaa. Ja lujaa. Olen ehkä vähän liikaa asian kanssa naimisissa, mutta se pyös pitää pääni kasassa. Lisäksi olen muutoinkin monessa muussakin asiassa sitä mieltä että ihmisellä pitää olla jotakin itsekuria ja ihmisten pitäisi aidosti tehdä enemmän töitä haluamiensa asioiden eteen eikä vain valittaa kuinka lihoo tai elämästä ei tuu mitään. Varmasti lihoo jos asialle ei tee mitään ja elämästä ei tuu varmasti mitään jos jumiutuu telkkarin ääreen. Valittaminen ei laihduta, sorry vaan guys. Eikä asia harmita mua sen takia että sillä tavallaan olisi oikeasti väliä jääkö randomisti kerran puolessa vuodessa yks treeni väliin. Se harmittaa kun se on vaan niin kivaa ja rentouttavaakin! Toki ovathan ne muutkin suunnitelmat kivoja. ;) 

Ruokavalioon täytyisi tässä tulevaisuudessa alkaa kiinnittää enemmän huomiota. Heinäkuussa tulikin täytettyä pakastin mansikoilla, mustikoilla (kiitos näistä ihanalle isälle), vadelmilla ja mustilla herukoilla. Niitä kelpaa mussuttaa talvella ja muistella kesää! Sorrun ehkä vähän liian helposti vieläkin niihin herkkuihin. :) 

Olen muuten tässä tätä kirjoittaessani kuunnellut Within Temptationin levyä Q music sessions. Levy koostuu cover- biiseistä. Sharon Den Adelin ääni on vaan niin ihana! 

- J

Ps. Sain eilen käsiini ensimmäisen osan The Complete Journals of L.M.Montgomery (Rubio & Waterston) ja se vaikuttaa aika ihanalta! Nyt pitäisi malttaa ehkä vähän pitää näppejään erossa siitä niin maisterin tutkintokin voisi joskus olla lähempänä!