Kirjahyllyn suosikit

Mietinpä tässä yksi ilta kirjahyllyjäni tutkiessa, että mitkä ovat ehkä vielä pitkänkin ajan jälkeen mielestäni ihan mun suosikki kirjojani. Yhteen kirjaan kysymystä ei voi mielestäni rajata, koska ylipäätään se riippuu paljon fiiliksestä. Nuorempana kun oli paljon enemmän vapaa-aikaa kuin nykyään, mulla saattoi olla ainakin kolme kirjaa samaan aikaan yöpöydällä kirjanmerkki sivujen välissä. Yksi kirja dekkaria ja vähän hektisempää tekstiä, toinen ehkä joku vähän vanhempi klassikko, joka oli pohdiskelevampaa matskua ja kolmas vaikka fantasiaa. Sai aina lukea fiiliksen mukaan ja hyvin kaikki kirjat tuli luettua. Se oli sitä aikaa kun joka ilta ja viikonloppuaamu vain makasi sängyssä pari tuntia kirjaa lukien. Aika luksusta!

Itselleni tulee erilaisia vaiheita aina näiden lukuprojektien suhteen. Yhdessä vaiheessa innostuin hirveästi Dostojevskista. Aloitin lukiossa Dostojevskin Rikoksesta ja Rangaistuksesta, jonka jälkeen kahlasin varmaan Dostojevskin koko tuotannon läpi (siitä ei sen enempää, ehkäpä siitä joskus ihan oma blogimerkintä, siinä riittäisi pohdittavaa). Ja täytyy kyllä sanoa, että yksi kestosuosikki kyllä on Rikos ja Rangaistus. Se on ehkä kuuluisin Dostojevskin teos, eikä turhaan. Siitä on jo jonkin aikaa kun viimeksi kyseisen romaanin luin, mutta Dostojevski menee erityisesti siinä kirjassaan syvälle ihmisluonnon kuvailemisessa kaikkine epäkohtineen. Lisäksi tarinakin on hyvä. Harva sitä ehkä uskoo, mutta Rikos ja Rangaistus on oikeastaan ahmittava romaani. (Ahmittava itseni yleisesti käyttävä termi kirjasta, jota ei vain voi päästää käsistään ja välillä jopa toivoo ettei se loppuisi, kun kirja vain on niin hyvä).

Jos kerran kirjoitan itselleni tärkeistä kirjoista ja kirjailijoista, niin en voi jättää mainitsematta L.M. Montgomerya tai Astrid Lindgreniä. Olkoonkin nuorten kirjoja, mutta en edes pysty muistamaan kuinka monta kertaa olen kolunnut läpi Montgomeryn Anna –kirjat ja Lindgrenin Mio poikani Mion ja Veljeni leijonamielen! Veljeni leijonamieli on ehdottomasti yksi suosikeistani, tarina on vain yksinkertaisesti kaunis ja riipaiseva. Montgomeryn Annan seurassa olen itsekin kasvanut.

Muutama vuosi sitten tutustuin Carlos Ruiz Zafonin tuotantoon. Luin Tuulen varjon ja olin kyllä sillä silmänräpsähdyksellä loukussa kuin hiiri! Enkelipelin luin heti ja viime vuonna suomeksi ilmestynyt Taivasten vanki ei tuottanut sekään pettymystä. Romaanit ovat todella ahmittavia ja niitä ei vain voi päästää käsistään ennen kuin takakansi tulee vastaan. Itse en ihan hirvesti tavallisille dekkareille lämpene, mutta nämä ovat dekkareita, joissa on jotakin omaperäistä eivätkä ole lähelläkään massatuotantodekkareita.

Okei, tuleepa tässä mieleen vielä monta aivan mahtavaa kirjaa, mutta ehkä tää juttu kohta paisuu käsistä. Mutta jos ihan nopeasti saa vielä venyttää tätä juttua, niin enhän voi jättää suosikeista puhuttaessa myöskään mainitsematta Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä (joka on monien skeptisyydestä huolimatta myös ahmittava) enkä Agatha Christien 10 pientä neekeripoikaa. Siinä on myös verrattoman nokkela dekkari, ettei tälle kyllä löydy kilpailijaa!

Monet siis suosikeistani ovat vanhoja (myös ehkä kliseisiä) klassikoita, mutta kai klassikotkin ovat klassikkoja syystä? Toiset kirjat vain ovat aivan mahtavia iästään riippumatta! Haluan muutoinkin liputtaa vanhojen klassikkojen puolesta ja luenkin paljon vanhoja klassikkoja. Joten jatkossakin kirjoittelen klassikoista, mutta myös uusistakin kirjoista. Joskus voin ehkä kirjoittaa tässä mainituista romaaneista tarkemminkin, saa myös kysyä jos haluaa tietää tarkemmin!