torstai 2. tammikuuta 2014

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat

Vuonna 1952 Saboor -niminen mies matkaa kotikylästään Shadbaghista lapsiensa Abdullahin ja Parin kanssa kohti Kabulia. Kirja alkaa isän kertomalla sadulla lapsilleen. Tarina kertoo isästä ja hirvittävästä valinnan vaikeudesta ja menetykstä. Koko kirjan tapahtumat oikeastaan nivoutuvat tähän tarinaan ja tunnemaailmaan. Kirjassa on kyse juuri tästä tarinasta, jonka Saboor kertoo lapsilleen. 

En ole itseasiassa lukenut Hosseinin muita kirjoja, vaikka Tuhat loistavaa aurinkoa on ollut erittäin suosittu ja pidetty romaani. Täytyy ottaa tämä seuraavaksi lukulistalle. Kirja on koskettava kokonaisuus toisiinsa nivoutuvia elämäntarinoita. Punaisena lankana tarinassa on kuitenkin Saboorin tekemä elämänvalinta, joka vaikuttaa muihin ihmisiin ja erityisesti sisaruksiin Pariin ja Abdullahiin, jotka ovat läheisempiä kuin kukaan sisarus voi koskaan olla. Heidän äitinsä on kuollut ja isä Saboor on mennyt uusiin naimisiin. Kukaan ei rakasta ja hoivaa pientä Pari -tyttöä kuin hänen isoveljensä Abdullah. Tarina vie ajallisesti sisarusten tarinan lapsuudesta 1940 -luvulta heidän Alzheimerin värittämään vanhuuteen 2010 -luvulle saakka. Matkalla lukijalle kerrotaan syviä ihmiskuvauksia, menetyksiä ja arkipäivän elämäntarinoita ja selviämistarinoita. Maantieteellisesti tarinan sydän on Afganistanissa, mutta tarina vie meidät myös Ranskaan, Kreikkaan ja Yhdysvaltoihin saakka. 

"Mutta tyttö ei välitä. Hän on onnellinen saadessaan olla veljensä lähellä. Kun hän vähitellen alkaa vajota uneen, hän tuntee itsensä täydellisen rauhan ympäröimäksi. Hän sulkee silmänsä. Hän liukuu pois huolettomana, ja kaikki on äkkiä selkeää ja kirjasta."

Kirjassa on melko laaja määrä erilaisia henkilöhahmoja, joiden elämäntarinat liittyvät jollakin siteellä toisiinsa. Lisäksi tarina ei etene lineaarisesti, vaan tarina rytmittyy vähän eri tavalla. Kirja on samalla myös kuin kokoelma novelleja, jotka linkittyvät Parin ja Abdullahin tarinan kautta jotenkin yhteen. Kirjassa on yhdeksän lukua ja yhdeksän eri kertojaa.

Kaiken kaikkiaan kirja on kaunis ja surullinen ja tämä sai minut kyllä kiinnostumaan muistakin Hosseinin teoksista. Joissakin kohdissa tarina tuntui hieman pitkäveteiseltä, koska meni hetki kun hahmotti henkilöhahmojen sidoksen toisiinsa. Joskus henkilöiden sidos on löyhä Parin sedän Nabinin naapuri ja Thalia on Nabinin Kabulin talon vuokraajan ystävä lapsuudesta. Päätarina tässä on kuitenkin Parin tarina ja mielestäni Pariin ja Abdullahiin olisi ollut kiva syventyä enemmän. Tähän uskomattoman läheisiin sisaruksiin ja sisarten väliseen hellyyteen ja rakkauteen olisi myös saanut enemmänkin syventyä ja tunnelatausta. Loppuratkaisu on myös melko kevyt ja olisin kaivannut siihen enemmän syvyyttä. 

Kokonaisuudessaan kirja oli hyvä ja pidän ajatuksesta, että kirja on kirjoitettu eri kertojien näkökulmista ja tarina etenee näistä erilaisista näkökulmista. Lisäksi on kiva idea kirjoittaa kirja, jossa on useampi toisiinsa linkittyvä elämäntarina. 

"Kun katson nukkuvaa Paria, muistan Baban ja minun iltarituaalit. Unien puhdistamisen, hyvien unien lahjoittamisen. Muistan unen, jonka annoin hänelle. Varon herättämästä Paria, kun ojennan käteni ja painan sen hellästi hänen otsalleen. Suljen silmäni."


Kokonaisarvosana: 10


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti