Jo Nesbo - Isänsä poika

Jo Nesbon uutuus Isänsä poika on varmaan ehkä ensimmäinen lukemani Nesbo. Sinänsä käsittämätöntä miten olen pystynyt ohittamaan dekkarimaailman suuren nimen teokset. Toki en kovinkaan paljon lue dekkareita. 

Sonny Lofthus on istunut vankilassa 12 vuotta rikoksista, joita hän ei ole tehnyt. Sonnyn perheen elämä suistui raiteiltaan kun hänen isänsä teki itsemurhan 14 vuotta aikaisemmin. Vankilassa hän saa kuitenkin kuulla, että kyseessä ei ollutkaan itsemurha vaan hänen poliisi-isänsä murhattiin. 

Kirjassa nauttii henkilöhahmoista ja kuinka heitä rakennetaan. Sonny itse on erikoinen tapaus.

"Nuorukainen, joka istui jalat ristissä sängyllä häntä vastapäätä, oli pysytellyt hiljaa siita saakka kun hän oli tullut sisään. Nyökännyt vain ja hymyillyt seesteistä Buddhan hymyään katse kiinnitettynä Roverin otsaan. Miestä kutsuttiin Sonnyksi, sanottiin että hän oli teininä tappanut kaksi ihmistä, että hänen isänsä oli ollut korruptoitunut poliisi ja että hänellä oli yliluonnollisia kykyjä." 

Niin elokuvissa kuin kirjoissakin hieman ristiriitaiset hahmot ovat parhaita. Sonny on rikollinen ja narkkari, joka alkaa jakamaan oikeutta itse. Sonnyn henkilöhahmo häilyy rajamailla. Murhaaja, jolla on lempeä hymy ja kirkas katse. Jotakin sielunsukulaisuutta on löydettävissä Sonnyn ja Dostojevskin Rikoksen ja Rangaistuksen Rasnikolnikovin väliltä. Molemmissa heissä on jotakin samaa levottomuutta ja ristiriitaisuutta. Ehkä juuri tämän vuoksi olen pitänyt näistä molemmista teoksista kovasit. 

Henkilögalleria on kirjassa laaja ja monet sivuhahmotkin on rakennettu aivan erinomaisesti. Yksi parhaista hahmoista on Markus, Sonnyn vanhan kotitalon naapurin pikkupoika. Hän tarkkailee kiikareillaan mitä Poika puuhastelee naapuritalossaan ja myötäelää jännittäviä tilanteita Sonnyn kanssa. Markus ei sinänsä liity mitenkään kirjan päätarinaan, mutta on kuitenkin onnistuneesti mukana useammassa luvussa. 

Itse tarina pitää erinomaisesti otteessaan ja tarina etenee sopivalla intensiteetillä. Juoni pitää myös lukijan tiukasti otteessaan. Pidin kirjasta kovasti ja tulen taatusti jatkossakin tutustumaan myös muihin Nesbon teoksiin, esimerkiksi Harry Holen seikkailut tuntuvat olevan suosittuja? 

Kokonaisarvosana: 9

Khaled Hosseini: Leijapoika

Nyt kun pitkästä aikaa taas saa järjestettyä itselleen vapaa-aikaa, pilkisti kirjahyllystäni jo keväällä alehyllystä käteen tarttunut Khaled Hosseinin Leijapoika. Minulla oli suuret odotukset romaaniin, koska pidin kovasti aikaisemmin lukemistani Hosseinin teoksista Tuhat loistavaa aurinkoa ja Kun vuoret kaikuivat. 

Leijapoika on tarina kahden pojan ystävyydestä tai ehkä paremmin jopa veljeydestä. Tarinan keskiössä on Amir, joka asuu varakkaan isänsä kanssa hienossa talossa. Heidän palvelijansa, hazara Ali asuu pihan nurkassa olevassa hökkelissä. Amir ja Alin poika Hassan kasvavat yhdessä, jakavat leikit yhdessä ja ovat molemmat kasvaneet saman imettäjän rinnoilla. Amir testaa välillä Hassania, joka on uskollisuuden ja kiltteyden perikuva. 

"Hassan ja minä olimme saman rinnan ruokkimia. Me otimme ensi askeleemme samalla pihanurmikolla. Ja sanoimme ensimmäiset sanamme saman katon alla."

Kirjassa pidin erityisesti ristiriitaisesta ja ajoittain ehkä hieman jopa provosoivasta päähenkilöstä. Amir on pohjimmiltaan hyväsydäminen henkilö, mutta kuitenkin hän luo ristiriitaisia tuntemuksia lukijassa. Monesti automaattisesti lukijana yrittää samaistua päähenkilöön, mutta tässä se on hienolla tavalla haastettu. Poikien väliseen liikuttavaan kiintymykseen on tehty pieni särö. Päähenkilön persoona on viety mukavasti askelta pidemmälle ja ei ole tehty niin yksioikoisesti. Tästä pidin erityisesti. 

Kirjan teemoissa ystävyyden lisäksi on uskollisuus, mutta myös Amirin suhde isäänsä Babaan. Lapsena Amir kaipaa syvästi isänsä hyväksyntää. Baba toivoisi Amirilta urheilullisuutta, rohkeutta ja enemmän omia piirteitään. Amir kuitenkin pitää kirjoittamisesta ja alkaa kirjoittaa tarinoita syntymäpäivälahjaksi saamaansa nahkakantiseen kirjaan. 

Hassanin kirjoissa on myös ihanalla tavalla Afganistan ja sen historia, poliittinen tilanne mukana. Sitä ei ole liikaa, mutta tarinan ympäristö tuo siihen ihanan kosketuksen. Hassanin tarinankertojan taidot ovat myös maagiset. Afganistan -teemaan tuntui myös kahden aikaisemman teoksen jälkeen hyvin kotoisalta palata. 

Tarinassa tapahtuu käännekohta ja myös tarina jatkuu aikuisen Amirin näkökulmasta. Eräänä päivänä hän saa puhelinsoiton menneisyydestään. Nyt on tilaisuus olla jälleen hyvä. Tarinan lopussa henkilöiden persoonallisuudet ja menneisyyden tarinat kietoutuvat yhteen. Amir huomaa, että hänessä olikin yllättävän paljon yhteistä isänsä kanssa. 

Tarina on muidenkin Hosseinin teoksien tapaan surullinen, koskettava ja hieman raakakin. Mutta pidin kirjasta erittäin paljon. Ei voi muuta kuin suositella. Ahmin kirjan kahdessa illassa kun en vain pystynyt laskemaan sitä käsistäni! 

Kokonaisarvosana: 8,5

.. Kun negatiivisuus yhdistää

Olen oikeastaan vasta viime aikoina oikein kunnolla herännyt tähän ilmiöön kunnolla. Kaikki oikeastaan alkoi siitä kun mieheni yhden pienen tunteenpurkaukseni jälkeen totesi tyynesti, että "noh, ainahan toi teidän kaveruus on ollut tollasta, että vaan negatiivisuus yhdistää". Niin hassua kun se onkin, niin aidosti jotenkin tajusin sen vasta siinä hetkessä. Negatiivisuus yhdistää. Toden totta.

Se on myös loppujen lopuksi tosi raskasta. Jotenkin jokaisen puhelun, tapaamisen ja keskustelun jälkeen huomaan että oloni on raskas, ahdistunut ja ärsyyntynyt. Eikä kevyt, iloinen, innostunut ja pirteä kun taas toisten ystävien kanssa keskustelemisen jälkeen. Tämä kertoo jotenkin puolestaan hyvin paljon. 

Tämä on myös todella harmillista. Itselläni on lähipiirissä kaksi tapausta, jotka jotenkin aina vaan haluavat valittaa, puhua pahaa toisista tai masistella omaa elämäänsä. Ja jotenkin mun puoleeni käännytään aina silloin kun menee huonosti. Ei silloin kun menee hyvin. Itse olen vuosien varrella rakentanut oman asenteeni (vaikka itse nyt sanonkin) erittäin posiitiviseksi ja vasta oikeastaan nyt ymmärsin että hei, mä en ole huono ystävä vaikka mä en jaksa aina sitä, että kanssakäyminen on pelkästään negatiivista. Olen hyvä ystävä ja kuuntelen aina kun toisella on murheita. Mutta vasta nyt olen antanut itselleni luvan siihen, että mun ei tarvitse jaksaa aina uusia ja uusia negatiivisia juttuja niskaani. Varsinkin kun ne on ne ainoat jutut joiden kanssa mun puoleeni käännytään. 

Toisen tapauksen kanssa taisin jossain vaiheessa saada lasini täyteen ja se vuosi yli. En vain jaksanut enää. Sitten kun itse tarvitsin tärkeälle asialle apua ja hieman vaivannäköä vuokseni niin kumma juttu kun kalenterista ei löytynyt aikaa puolen vuoden jaksolta käyttää aikaa muutamaa tuntia. Asia oli itselle erittäin tärkeä (ja jokaiselle ihmiselle tärkeä asia elämässä) mitä toinen ei ilmeisesti ymmärtänyt, ollut valmis näkemään vaivaa tai ei vain kiinnostanut. Niin tai näin, siinä kohtaa itselle riitti. Aidon ystävyyden pitää toimia molempiin suuntiin. Ja onko aitoa ystävyyttä jos se on negatiivisuus mikä yhdistää? 

Toinen tapaus onkin vähän hankalampi, koska kuuluu perhepiiriin. Siinä ei vain voi tulla mitta täyteen. Henkilö on rakas, mutta kanssakäyminen on nykyään todella raskasta. Henkilö ei mitenkään näe itse, että aikuisen ihmisen ei kuulu kaataa kaikkia omia henkilökohtaisia ongelmiaan toisen niskaan. Pahimmillaan saan tästä vielä syyllisyyden niskaani kun en jaksa kerta toisensa jälkeen ymmärtää ja lähteä ongelmien yliampuvaan dramatisointiin ja märehtimiseen mukaan. Kun en kerran voi ymmärtää enkä tiedä kaikkea. 

En selvästi. 

On mielestäni surullista kun negatiivisuus on niin vahvasti läsnä. Sitä voi tehdä valinnan elämässään mihin sitä haluaa ajatuksensa ja energiansa kohdistaa. Koska aina sitä negatiivista ja valitettavaa löytyy. Kaikella on kääntöpuolensa. Duunipaikka voisi olla parempi - hei mulla on kiva duuni paikka vaikeassa taloustilanteessa. Mulla ei ole varaa remontoida noita kamalia keittiönkaappeja ja uutta autoa - Mulla on varaa kuitenkin pyörittää arkea syynäämättä ihan joka senttiä. 

Itse olen jotenkin todella onnellinen siitä kun oon löytänyt positiivisen asenteen. Positiivisen perusasenteen löytämisellä teet suurimman palveluksen nimenomaan itsellesi. Jos muiden negatiivisuus on hyvin raskasta minulle, kuinka raskasta se voi olla heille itselleen?! 

Elämänmuutoksia

Syntisen pitkä tauko, elämänmuutokset ovat ihan vieneet mukanaan! Tämän neidin elämässä on ollut muutoksia kerrakseen, jolloin siis blogikin jäänyt vähemmälle. Aiheita blogiin olisi vaikka loppu vuodeksi! 

Kaikki muutokset tulleet vielä kaikki kovin nopeasti. Niin nopeasti, että nämä sai tiivistettyä ystävilleni yhteen facebook- päivitykseen: 

"Phew! Get married, check. Get new job, check. Get new home and city, check. And all these within one week. Maybe finally some sleeping in the airplane. Honeymoon!" 

Häät, muutto toiselle paikkakunnalle, uusi työpaikka sekä ihana seikkailu roadtripaten New Yorkista San Franciscoon! 

Aikaisemmin olen ollut vähän huono käsittelemään positiivisiakin elämänmuutoksia. Vaikka olisi kuinka innoissaan niin jotenkin isoista muutoksista, niin jossakin vaiheessa itselle on aina iskenyt se fiilis takaraivoon, että hei, mitä mä menin tekemään! Lisäksi vielä hieman sentimentaalisena luonteena myös jotenkin sitä myös jää haikeaksi ja kaipaamaan vanhaa. Ei siksi, että pelkäisi uutta, eikä siksi että vanha olisi ollut jotenkin turvallisempaa. Vaan siksi, että aina olen osannut kovasti arvostaa sitä mitä minulla on ollut ja olen laittanut siihen koko sydämeni. Tästä tulee ehkä se sivuefekti, että siitä on myös vaikea päästää irti. Ehkä sitä siis tuli muutama kyynel vieräytettyä poskelle. 

..Näin mä sen ainakin haluan ajatella! (: 

Ehkä tässä myös alkaa hieman tuntumaan viimeisen 1,5 vuoden kiire. Kokopäiväisen työn, juoksun, kuntosalin sekä gradun kirjoittamisen yhdistäminen alkaa viemään veronsa. 

Mutta. Onneksi nämä fiilikset eivät kestä kuin sen pienen hetken ja sitten saa olla innoissaan ja iloinen siitä, että elämä menee eteenpäin, saa kokea uusia asioita ja avartaa omaa elämäänsä ja asennettaan. Uuteen kaupunkiin tutustminen on ollut ihanaa (tästä lisää myöhemmin), uudessa työpaikassa on jo nyt parissa kuukaudessa oppinut paljon uutta hyödyllistä sekä ehkä tämä rouvaelämäkin maistuu! (; 

Pienen oman kriisin jälkeen siis oikeastaan olen tullut siihen tulokseen, että elämänmuutokset ihmisen elämässä ei ole ollenkaan huono juttu. Ne vahvistavat, vaikuttavat asenteeseen ja avartavat. Pitää myös olla rohkeutta tehdä isoja päätöksiä. Ei elämässä tule myös paikalla pysymällä välttämättä yhtään niin superkivoja juttuja! Pitää uskaltaa heittäytyä. Ja luottaa itseensä että kaikesta selviää vaikka päätökset eivät osoittautuisikaan niin superhyviksi. 

Myöhemmin kirjoittelen tarkemmin häistä, Roadtripistä Jenkeissä, uudesta kotikaupungista jne.! .. Ja olen saanut vähän tartuttua kirjaankin välillä ,joten näitäkin tiedossa!

Pysykää kanavalla! (; 

Alkuvuoden kuulumiset kuvina!

Kuten olen tässä ehkä vähän liikaakin sanonut niin tässä elämäntilanteessa lukeminen on harvinaista luksusta ja blogi on jäänyt vähän hiljaiseloon, joten tässä alkuvuotta kuvina! 

Kameran kanssa on tullut pyörittyä ja olen yrittänyt opetella sitä käyttämään! Lisäksi aurinkoista kevättä on kiva kuvailla! 

On ollut myös ihania auringonlaskuja, tätä kuvaa ei ole itseasiassa edes muokattu, värit onnistuivat muutenkin kivasti! 

Häävalmisteluja unohtamattakaan! Kutsut saatiin postiin tällä viikolla ja useammalta on tullut ihasteluja erityisesti sisälle tulostettujen "korttien" ansiosta. Itse yritin lisäksi miettiä käytännöllisestä näkökulmasta näitä! 

Kävin myös sovittelemassa vihkisormuskandidaatteja. Itselläni oli ehkä jonkinlainen visio ja olisin halunnut melko uniikkia, mutta niinhän siinä kävi, että joku vain sopi siihen sormeen ja siitä tuli vaan se fiilis! 

Häistä puheenollen, urheiluja unohtamatta! 

Nyt kun on ihanan keväistä niin olen vähän vaihtanut urheiluviikkoni aikataulua. Olen ottanut mukaan aamulenkit. Kolme kertaa viikossa siis reilu puolen tunnin aamulenkki, juosten siis. Ensin ajattelin että tää on ihan hullua, mutta siis kuudelta herääminen ja 6.20 lenkille lähteminen on aidosti todella virkistävää ja piristävää. Jaksan tämän jälkeen päivän töissäkin todella hyvillä energioilla! Illalla kyllä väsyttää melkoisesti. (-; Ruokavalioitahan en hirveästi mitään noudata, mutta olen yrittänyt tässä kevään korvalla vähän enemmän painottaa salaatteja ja jättää niitä naposteluja pois. Onhan tässä vielä melkoisesti matkaa, mutta toisaalta, tässä on myös aikaa. Olen todennut että vatsaa saa parempaan kuosiin, mutta jenkkikset eivät lähde sitten millään. Itse en kuitenkaan ole valmis vetämään rasvaprosenttia ruokavaliolla ihan älyttömästi alaspäin. Muoto sieltä pikkuhiljaa tulee lihaksiin. Hidashan tämä prosessi on kun teen tällaisella enemmän elämäntapaohjelmalla enkä ottamalla mitään älyttömiä ohjelmistoon, mitä en pystyisi täysipäiväisen työn ja opiskelun ohella tekemään myös tulevaisuudessa. Teen hyvillä fiiliksillä ja pääsääntönä se hyvä olo! Suosittelen niitä aamulenkkejä tähän! 

Mutta tämä lyhyesti, kaikista voisi varmasti turinoida vaikka kuinka! 

Khaled Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa

Olipa vihdoin aikaa lukea kirja! Sitä ei voi uskoakaan kuinka luksusta on kun on hetki aikaa lukea, käpertyä peiton alle ja ahmia hyvää kirjaa! Sitä on näissä kiireissä oppinut kummasti arvostamaan vapaa-aikaa!

Tuhat loistavaa aurinkoa kertoo kahden Afganistanilaisnaisen tarinan. Toinen syntyy kaksikymmentä vuotta aikaisemmin ja päätyvät saman miehen kanssa naimisiin. Afganistanilaisten naisten kohtalot määrittyvät sodan, miesten ja talibanien hallinnon mukaan. Heillä on hyvin vähän vaihtoehtoja, mutta heillä on toisensa.

Mariam on 15 –vuotias kun hänen rakas isänsä pettää hänet ja naittaa hänet kolmekymmentä vuotta vanhemmalle Rhasidille. Melkein kaksikymmentä vuotta myöhemmin 14 –vuotias Laila menettää perheensä ja rakkaansa Tariqin. Hänellä ei ole enää mitään jäljellä ja hänestä tulee Rhasidin toinen vaimo.

"Äiti laski jyväkulhon käsistään. Hän kohotti Mariamin leukaa sormellaan. 'Katso minuun' Vastahakoisesti Mariam totteli. Äiti sanoi 'Paina tämä mieleesi, tyttöseni, ja painakin kunnolla: niin kuin kompassin neula hakeutuu pohjoiseen, miehen syyttävä sormi löytää aina naisen. Aina. Muista se Mariam.'" 

Tarina kätkee taakseen kauniita, sydäntä riipaisevan surullisia kuin jopa järkyttäviäkin elementtejä.

Hossein on kieltämättä aivan mahtava kertomaan elämäntarinoita. Hän rakentaa hienosti Mariamin elämäntarinan pienestä kolbasta alkaen ja miten hänen elämänsä kietoutuu tiiviisti yhteen Lailan elämäntarinan kanssa. Tarina on täynnä yllättäviäkin käänteitä. Loppu saa samanaikaisesti melkein kyyneleen silmään kuin helpotuksen huokauksen.

Hosseinilla on selkeästi mukana myös yhteiskunnallinen viestinsä romaaneissaan. Tarina on kerrottu kahden afganilaisnaisen näkökulmista ja Afganistanin yhteiskunnallinen tilanne seuraa Lailaa ja Mariamia sitoen ne toisiinsa. Hosseinin yhteiskunnallinen viesti tulee hyvin selväksi, mutta hän ei kuitenkaan tyrkytä sitä eikä tuo sitä liikaa mukaan. Se syventää tarinaa ja luo myös osaltaan tunnelmaa tarinaan.

Teoksesta mielestäni heijastuukin selkeästi läpi kirjoittajan oma rakkaus alkuperäistä kotimaataan kohtaan ja halu jakaa maailmalle tarina hieman eri näkökulmasta, varsinkin poiketen meille tutusta länsimaalaisesta näkökulmasta.

Yhteiskunnallisuuden lisäksi teoksesta on löydettävissä muitakin selkeitä teemoja. Yksi vahvimmin mielestäni teoksesta välittyy tietynlaiset mieskuvat. Yksi on hyvinkin paljon kunniastaan jopa liikaakin huolta pitävä bisnesmies, yksi yliopistomaailmassa kotonaan oleva, hellä ja vapaamielinen tieteilijä, helläsydäminen mulla, uskonoppinut sekä vaimojaan raa’asti henkisesti sekä fyysisesti murjova aviomies. Kaikki hyvin erilaisia ja kaikki määrittävät vahvasti tyttäriensä ja vaimojensa elämää. Teoksessa on itse asiassa hyvin paljon löydettävissä erilaisia elementtejä.

Kirjasta jää myös hyvin samanlaiset fiilikset kuin aikaisemmin lukemastani Hosseinin kirjasta Ja vuoret kaikuivat. Näissä kahdessa on melko paljon samaa tunnetta, samaa uhrausta ja samanlaista rakkautta. Molemmista olen pitänyt paljon! Seuraavaksi Leijapoika ehkä listalle! 

Tarina todella imi sisäänsä ja sai elämään mukanaan. Suosittelen!

Kokonaisarvosana: 10

Häätunnelmia osa 2: Mekko joka näyttää juuri itseltäni!

.. ja enempää mekko ei voisi varmaan itseltäni näyttääkään! 

Sain ennen joulua jo hääpukuni itselleni. Olen ehkä hieman ajoissa, mutta tilasin puvun jo hyvissä ajoin, koska puvun toimitusaika oli melko joustava. Olen todella laiska kiertämään liikkeitä ja kävin tasan yhdessä liikkeessä sovittamassa tasan yhtä pukua ennen  kuin tilasin oman pukuni. Lisäksi itselläni ei ollut oikeastaan mitään käsitystä minkälaisen hääpuvun haluan ennen kuin näin joskus kuvan Disneyn hääpuvusta joka oli kuin itselleni tehty! 

Tästä vasta tajusin että tosiaan.. hääpukuhan voi olla muukin kuin valkoinen. Ja tämä oli vieläpä vaaleanpunainen, mutta kuitenkin olematta vielä ihan täydellinen överi. Lisäksi tässä tämä jonkinlainen merenneito -malli näytti kivalta. Kävin sovittamassa yhdessä liikkeessä merenneito -mallista pukua sen verran, että sopiiko malli itselleni lainkaan ja malli sopi itseasiassa erittäin hyvin ja tuntui omalta jutulta. Tämän puvun kanssa kuitenkin kävi niin, ettei sitä ollut mahdollista saada käytännössä oikein mistään. Puku kuuluu Alfred Angelon Disneylle suunnittelemaan mallistoon ja esimerkiksi Turussa oleva hääliike Fiancee tilaa Alfred Angelon pukuja, mutta selvitettyään asiaa, näitä Disney- mekkoja ei saa tilattua muuta kuin suuria määriä kerrallaan joten harva liike oli valmis näitä tilaamaan. Kokeilin muutamasta muusta maasta Euroopasta, johon on edes jotakin kontakteja olisiko pukua ollut mahdollista saada, mutta ei kovinkaan helposti. Joten tämä piti haudata. Yritin pitkään etsiä vaaleanpunaista pukua, mutta aika helposti vaaleanpunaiset puvut menevät omaan makuun vähän liian prinsessamaisiksi kuitenkin. 

Yhdestä liikkeestä itselleni ehdotettiin Mori Leen 4902 pukua:

Mutta väri oli tässä ehkä vähän liian hailu ja malli jotenkin ei niin sulava ja luonnollisesti laskeutuva. 

Loppujen lopuksi löysin Italialaisen merkin Demetriosin, jonka mekko jotenkin vaan kolahti. Mekon kanssa kävi muutoinkin aika uskomaton tuuri. Laitoin Demetriosin asiakaspalveluun jo hieman kyllästyneenä mekkojahtiin viestiä, että mistäköhän saisin tänne pohjoiseen ja syrjäiseen maailmakolkkaan nimeltä Suomi mekon, jonka haluaisin. Ystävällisesti asiakaspalvelusta vastattiin, että heillä on yksi yhteistyökumppani Suomessa (!) ja tämä sijaitsee Tampereella. Kävin liikkeessä kyselemässä ja he tilasivat puvun.  Ja noin kahden kuukauden kuluttua tästä sain ihanan paketin Milanosta! Tottakai tässä oli riskinsä tilata mekko käytännössä netistä mallikuvien perusteella. Mutta päätin kuitenkin ottaa riskin.

Loppujen lopuksi puku on jonkin verran iso, mutta joka tapauksessa korjausompeluita tähän olisi joutunut tekemään. Lisäksi mitä Demetriosin sivuilta katsomista kuvista en huomannut, puvun väri taittaa jonkin verran hopeaan, mikä oli oikeastaan positiivinen yllätys. Tällöin puvun väri ei mene liian hempeään vaaleanpunaiseen. Seuraavaksi olisi haasteena löytää oikeat kengät ja pukuun sopivat alusvaatteet. Tämän jälkeen 1-2 kuukautta aikaisemmin saa viedä puvun ompelijalle. Aikaisemmin ei kannata ilmeisesti viedä, sen varjossa jos tässä vaikka laihdutaan tai lihotaan! Tässä on ihan hyvä salivaihe meneillään ja keväällä pitäisi ottaa juoksukuuri, joten toivottavasti ei ainakaan jälkimmäistä! Lisää kuvia mekosta täältä!

Lisäksi mietin onko vaaleanpunainen mekko liian erikoinen hääpuvuksi. En oikeastaan osaa tästä vieläkään sanoa, mutta tulin siihen tulokseen, että puku on itseni näköinen ja pidän siitä. Lisäksi se ei ole mielstäni mauton erilaisesta värivalinnastaan huolimatta. Lisäksi puku aidosti kertoo jotakin musta. Äidillänikin on varmasti pukuun liittyen tarina kerrottavanaan vaaleahiuksisesta 5 -vuotiaasta tytöstä, joka rakasti 90 -luvun alussa vaaleanpunaista muumi- mekkoaan! 

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat

Vuonna 1952 Saboor -niminen mies matkaa kotikylästään Shadbaghista lapsiensa Abdullahin ja Parin kanssa kohti Kabulia. Kirja alkaa isän kertomalla sadulla lapsilleen. Tarina kertoo isästä ja hirvittävästä valinnan vaikeudesta ja menetykstä. Koko kirjan tapahtumat oikeastaan nivoutuvat tähän tarinaan ja tunnemaailmaan. Kirjassa on kyse juuri tästä tarinasta, jonka Saboor kertoo lapsilleen. 

En ole itseasiassa lukenut Hosseinin muita kirjoja, vaikka Tuhat loistavaa aurinkoa on ollut erittäin suosittu ja pidetty romaani. Täytyy ottaa tämä seuraavaksi lukulistalle. Kirja on koskettava kokonaisuus toisiinsa nivoutuvia elämäntarinoita. Punaisena lankana tarinassa on kuitenkin Saboorin tekemä elämänvalinta, joka vaikuttaa muihin ihmisiin ja erityisesti sisaruksiin Pariin ja Abdullahiin, jotka ovat läheisempiä kuin kukaan sisarus voi koskaan olla. Heidän äitinsä on kuollut ja isä Saboor on mennyt uusiin naimisiin. Kukaan ei rakasta ja hoivaa pientä Pari -tyttöä kuin hänen isoveljensä Abdullah. Tarina vie ajallisesti sisarusten tarinan lapsuudesta 1940 -luvulta heidän Alzheimerin värittämään vanhuuteen 2010 -luvulle saakka. Matkalla lukijalle kerrotaan syviä ihmiskuvauksia, menetyksiä ja arkipäivän elämäntarinoita ja selviämistarinoita. Maantieteellisesti tarinan sydän on Afganistanissa, mutta tarina vie meidät myös Ranskaan, Kreikkaan ja Yhdysvaltoihin saakka. 

"Mutta tyttö ei välitä. Hän on onnellinen saadessaan olla veljensä lähellä. Kun hän vähitellen alkaa vajota uneen, hän tuntee itsensä täydellisen rauhan ympäröimäksi. Hän sulkee silmänsä. Hän liukuu pois huolettomana, ja kaikki on äkkiä selkeää ja kirjasta."

Kirjassa on melko laaja määrä erilaisia henkilöhahmoja, joiden elämäntarinat liittyvät jollakin siteellä toisiinsa. Lisäksi tarina ei etene lineaarisesti, vaan tarina rytmittyy vähän eri tavalla. Kirja on samalla myös kuin kokoelma novelleja, jotka linkittyvät Parin ja Abdullahin tarinan kautta jotenkin yhteen. Kirjassa on yhdeksän lukua ja yhdeksän eri kertojaa.

Kaiken kaikkiaan kirja on kaunis ja surullinen ja tämä sai minut kyllä kiinnostumaan muistakin Hosseinin teoksista. Joissakin kohdissa tarina tuntui hieman pitkäveteiseltä, koska meni hetki kun hahmotti henkilöhahmojen sidoksen toisiinsa. Joskus henkilöiden sidos on löyhä Parin sedän Nabinin naapuri ja Thalia on Nabinin Kabulin talon vuokraajan ystävä lapsuudesta. Päätarina tässä on kuitenkin Parin tarina ja mielestäni Pariin ja Abdullahiin olisi ollut kiva syventyä enemmän. Tähän uskomattoman läheisiin sisaruksiin ja sisarten väliseen hellyyteen ja rakkauteen olisi myös saanut enemmänkin syventyä ja tunnelatausta. Loppuratkaisu on myös melko kevyt ja olisin kaivannut siihen enemmän syvyyttä. 

Kokonaisuudessaan kirja oli hyvä ja pidän ajatuksesta, että kirja on kirjoitettu eri kertojien näkökulmista ja tarina etenee näistä erilaisista näkökulmista. Lisäksi on kiva idea kirjoittaa kirja, jossa on useampi toisiinsa linkittyvä elämäntarina. 

"Kun katson nukkuvaa Paria, muistan Baban ja minun iltarituaalit. Unien puhdistamisen, hyvien unien lahjoittamisen. Muistan unen, jonka annoin hänelle. Varon herättämästä Paria, kun ojennan käteni ja painan sen hellästi hänen otsalleen. Suljen silmäni."

Kokonaisarvosana: 10