Jo Nesbo - Isänsä poika

Jo Nesbon uutuus Isänsä poika on varmaan ehkä ensimmäinen lukemani Nesbo. Sinänsä käsittämätöntä miten olen pystynyt ohittamaan dekkarimaailman suuren nimen teokset. Toki en kovinkaan paljon lue dekkareita. 

Sonny Lofthus on istunut vankilassa 12 vuotta rikoksista, joita hän ei ole tehnyt. Sonnyn perheen elämä suistui raiteiltaan kun hänen isänsä teki itsemurhan 14 vuotta aikaisemmin. Vankilassa hän saa kuitenkin kuulla, että kyseessä ei ollutkaan itsemurha vaan hänen poliisi-isänsä murhattiin. 

Kirjassa nauttii henkilöhahmoista ja kuinka heitä rakennetaan. Sonny itse on erikoinen tapaus.

"Nuorukainen, joka istui jalat ristissä sängyllä häntä vastapäätä, oli pysytellyt hiljaa siita saakka kun hän oli tullut sisään. Nyökännyt vain ja hymyillyt seesteistä Buddhan hymyään katse kiinnitettynä Roverin otsaan. Miestä kutsuttiin Sonnyksi, sanottiin että hän oli teininä tappanut kaksi ihmistä, että hänen isänsä oli ollut korruptoitunut poliisi ja että hänellä oli yliluonnollisia kykyjä." 

Niin elokuvissa kuin kirjoissakin hieman ristiriitaiset hahmot ovat parhaita. Sonny on rikollinen ja narkkari, joka alkaa jakamaan oikeutta itse. Sonnyn henkilöhahmo häilyy rajamailla. Murhaaja, jolla on lempeä hymy ja kirkas katse. Jotakin sielunsukulaisuutta on löydettävissä Sonnyn ja Dostojevskin Rikoksen ja Rangaistuksen Rasnikolnikovin väliltä. Molemmissa heissä on jotakin samaa levottomuutta ja ristiriitaisuutta. Ehkä juuri tämän vuoksi olen pitänyt näistä molemmista teoksista kovasit. 

Henkilögalleria on kirjassa laaja ja monet sivuhahmotkin on rakennettu aivan erinomaisesti. Yksi parhaista hahmoista on Markus, Sonnyn vanhan kotitalon naapurin pikkupoika. Hän tarkkailee kiikareillaan mitä Poika puuhastelee naapuritalossaan ja myötäelää jännittäviä tilanteita Sonnyn kanssa. Markus ei sinänsä liity mitenkään kirjan päätarinaan, mutta on kuitenkin onnistuneesti mukana useammassa luvussa. 

Itse tarina pitää erinomaisesti otteessaan ja tarina etenee sopivalla intensiteetillä. Juoni pitää myös lukijan tiukasti otteessaan. Pidin kirjasta kovasti ja tulen taatusti jatkossakin tutustumaan myös muihin Nesbon teoksiin, esimerkiksi Harry Holen seikkailut tuntuvat olevan suosittuja? 

Kokonaisarvosana: 9

Agatha Christie - Eikä yksikään pelastunut (Kymmenen pientä neekeripoikaa)

Agatha Christien jännitysromaani Eikä yksikään pelastunut julkaistiin alkuperäiskielellä (And then there were none) vuonna 1939 ja suomennettiin jo vuonna 1940. Teos on edelleen yksi parhaista jännitysromaaneista, joille ei ole vertaista sen nokkeluudessa, oveluudessa ja jännityksessä. Se on myös yksi tunnetuimmista suljetun huoneen arvoituksia, mitä on kirjoitettu. 

Kahdeksan henkilöä kutsutaan lomailemaan Devonin rannikolla sijaitsevalle Neekerisaarelle. Vieraat kutsuneet herra ja rouva Owen eivät kuitenkaan ole saarella, vaan tulijoiden lisäksi saarella ovat vain palvelusväkenä herra ja rouva Rogers. Jokaisen vieraan makuuhuoneen seinällä on lastenloru kymmenestä pienestä neekeripojasta ja ruokasalin pöydällä on kymmenen pientä posliinista neekeripoikaa. Illallisen jälkeen palvelijat laittavat herra Owenin määräyksestä gramofonin soimaan, josta tuleekin puhetta, joka syyttää jokaista paikalla olevaa murhasta. 

"Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,

vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,

vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,

yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,

nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,

vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,

niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,

syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.

Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,

kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vierityksin,

kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,

hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään."

- Agatha Christie

Nopeasti huomataan, että lasten loru alkaa pitämään pelottavan paljon paikkansa. Ei ole mielestäni spoilausta sanoa, että kirjassa tapahtuu kymmenen murhaa ja yhden näistä kymmenestä on oltava syyllinen, koska saari on suljettu ja sinne ei ole voinut päästä kukaan muu. 

Loppuratkaisu on yllätyksellinen ja tarinan juoni rakennetaan erittäin taitavasti. Kirjasta on vaikea analysoida kauhean tarkkaan, koska sen hienous on sen yllättävissä juonenkäänteissä ja loppuratkaisussa. En halua pilata uusilta lukijoilta tämän taidokkaan kirjan lukunautintoa. 

Kirjan nimi on vaihdellut vuosien varrella. Vuonna 1939 alkuperäiskielellä kirja julkaistiin nimellä Ten little niggers ja suomessa 1940 nimellä Eikä yksikään pelastunut. Suomessa kirja julkaistiin nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa vuosina 1968-2003, jolloin se vaihdettiin takaisin Eikä yksikään pelastunut, koska neekeri -sana nähdään myös rasistisena. Britanniassa teoksen nimi vaihdettiin vasta vuonna 1985 nimeen And Then Then There Were None (tämä nimi vastaa aika hyvin suomennettua nimeä Eikä yksikään pelastunut). Tämä tulee oikeastaan lasten runon englannin kielisen version viimeisestä säkeestä: "One little soldier boy/ left alone;/He went and hanged himself/ And then there were none". 

Tiivistettynä teos on ajaton klassikko, jota ei voi olla suosittelematta kaikille. Voin melkein luvata, että pidät taatusti kirjasta! Itse olen lukenut kirjan varmaan ainakin kahteen kertaan.