Khaled Hosseini: Leijapoika

Nyt kun pitkästä aikaa taas saa järjestettyä itselleen vapaa-aikaa, pilkisti kirjahyllystäni jo keväällä alehyllystä käteen tarttunut Khaled Hosseinin Leijapoika. Minulla oli suuret odotukset romaaniin, koska pidin kovasti aikaisemmin lukemistani Hosseinin teoksista Tuhat loistavaa aurinkoa ja Kun vuoret kaikuivat. 

Leijapoika on tarina kahden pojan ystävyydestä tai ehkä paremmin jopa veljeydestä. Tarinan keskiössä on Amir, joka asuu varakkaan isänsä kanssa hienossa talossa. Heidän palvelijansa, hazara Ali asuu pihan nurkassa olevassa hökkelissä. Amir ja Alin poika Hassan kasvavat yhdessä, jakavat leikit yhdessä ja ovat molemmat kasvaneet saman imettäjän rinnoilla. Amir testaa välillä Hassania, joka on uskollisuuden ja kiltteyden perikuva. 

"Hassan ja minä olimme saman rinnan ruokkimia. Me otimme ensi askeleemme samalla pihanurmikolla. Ja sanoimme ensimmäiset sanamme saman katon alla."

Kirjassa pidin erityisesti ristiriitaisesta ja ajoittain ehkä hieman jopa provosoivasta päähenkilöstä. Amir on pohjimmiltaan hyväsydäminen henkilö, mutta kuitenkin hän luo ristiriitaisia tuntemuksia lukijassa. Monesti automaattisesti lukijana yrittää samaistua päähenkilöön, mutta tässä se on hienolla tavalla haastettu. Poikien väliseen liikuttavaan kiintymykseen on tehty pieni särö. Päähenkilön persoona on viety mukavasti askelta pidemmälle ja ei ole tehty niin yksioikoisesti. Tästä pidin erityisesti. 

Kirjan teemoissa ystävyyden lisäksi on uskollisuus, mutta myös Amirin suhde isäänsä Babaan. Lapsena Amir kaipaa syvästi isänsä hyväksyntää. Baba toivoisi Amirilta urheilullisuutta, rohkeutta ja enemmän omia piirteitään. Amir kuitenkin pitää kirjoittamisesta ja alkaa kirjoittaa tarinoita syntymäpäivälahjaksi saamaansa nahkakantiseen kirjaan. 

Hassanin kirjoissa on myös ihanalla tavalla Afganistan ja sen historia, poliittinen tilanne mukana. Sitä ei ole liikaa, mutta tarinan ympäristö tuo siihen ihanan kosketuksen. Hassanin tarinankertojan taidot ovat myös maagiset. Afganistan -teemaan tuntui myös kahden aikaisemman teoksen jälkeen hyvin kotoisalta palata. 

Tarinassa tapahtuu käännekohta ja myös tarina jatkuu aikuisen Amirin näkökulmasta. Eräänä päivänä hän saa puhelinsoiton menneisyydestään. Nyt on tilaisuus olla jälleen hyvä. Tarinan lopussa henkilöiden persoonallisuudet ja menneisyyden tarinat kietoutuvat yhteen. Amir huomaa, että hänessä olikin yllättävän paljon yhteistä isänsä kanssa. 

Tarina on muidenkin Hosseinin teoksien tapaan surullinen, koskettava ja hieman raakakin. Mutta pidin kirjasta erittäin paljon. Ei voi muuta kuin suositella. Ahmin kirjan kahdessa illassa kun en vain pystynyt laskemaan sitä käsistäni! 

Kokonaisarvosana: 8,5

Khaled Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa

Olipa vihdoin aikaa lukea kirja! Sitä ei voi uskoakaan kuinka luksusta on kun on hetki aikaa lukea, käpertyä peiton alle ja ahmia hyvää kirjaa! Sitä on näissä kiireissä oppinut kummasti arvostamaan vapaa-aikaa!

Tuhat loistavaa aurinkoa kertoo kahden Afganistanilaisnaisen tarinan. Toinen syntyy kaksikymmentä vuotta aikaisemmin ja päätyvät saman miehen kanssa naimisiin. Afganistanilaisten naisten kohtalot määrittyvät sodan, miesten ja talibanien hallinnon mukaan. Heillä on hyvin vähän vaihtoehtoja, mutta heillä on toisensa.

Mariam on 15 –vuotias kun hänen rakas isänsä pettää hänet ja naittaa hänet kolmekymmentä vuotta vanhemmalle Rhasidille. Melkein kaksikymmentä vuotta myöhemmin 14 –vuotias Laila menettää perheensä ja rakkaansa Tariqin. Hänellä ei ole enää mitään jäljellä ja hänestä tulee Rhasidin toinen vaimo.

"Äiti laski jyväkulhon käsistään. Hän kohotti Mariamin leukaa sormellaan. 'Katso minuun' Vastahakoisesti Mariam totteli. Äiti sanoi 'Paina tämä mieleesi, tyttöseni, ja painakin kunnolla: niin kuin kompassin neula hakeutuu pohjoiseen, miehen syyttävä sormi löytää aina naisen. Aina. Muista se Mariam.'" 

Tarina kätkee taakseen kauniita, sydäntä riipaisevan surullisia kuin jopa järkyttäviäkin elementtejä.

Hossein on kieltämättä aivan mahtava kertomaan elämäntarinoita. Hän rakentaa hienosti Mariamin elämäntarinan pienestä kolbasta alkaen ja miten hänen elämänsä kietoutuu tiiviisti yhteen Lailan elämäntarinan kanssa. Tarina on täynnä yllättäviäkin käänteitä. Loppu saa samanaikaisesti melkein kyyneleen silmään kuin helpotuksen huokauksen.

Hosseinilla on selkeästi mukana myös yhteiskunnallinen viestinsä romaaneissaan. Tarina on kerrottu kahden afganilaisnaisen näkökulmista ja Afganistanin yhteiskunnallinen tilanne seuraa Lailaa ja Mariamia sitoen ne toisiinsa. Hosseinin yhteiskunnallinen viesti tulee hyvin selväksi, mutta hän ei kuitenkaan tyrkytä sitä eikä tuo sitä liikaa mukaan. Se syventää tarinaa ja luo myös osaltaan tunnelmaa tarinaan.

Teoksesta mielestäni heijastuukin selkeästi läpi kirjoittajan oma rakkaus alkuperäistä kotimaataan kohtaan ja halu jakaa maailmalle tarina hieman eri näkökulmasta, varsinkin poiketen meille tutusta länsimaalaisesta näkökulmasta.

Yhteiskunnallisuuden lisäksi teoksesta on löydettävissä muitakin selkeitä teemoja. Yksi vahvimmin mielestäni teoksesta välittyy tietynlaiset mieskuvat. Yksi on hyvinkin paljon kunniastaan jopa liikaakin huolta pitävä bisnesmies, yksi yliopistomaailmassa kotonaan oleva, hellä ja vapaamielinen tieteilijä, helläsydäminen mulla, uskonoppinut sekä vaimojaan raa’asti henkisesti sekä fyysisesti murjova aviomies. Kaikki hyvin erilaisia ja kaikki määrittävät vahvasti tyttäriensä ja vaimojensa elämää. Teoksessa on itse asiassa hyvin paljon löydettävissä erilaisia elementtejä.

Kirjasta jää myös hyvin samanlaiset fiilikset kuin aikaisemmin lukemastani Hosseinin kirjasta Ja vuoret kaikuivat. Näissä kahdessa on melko paljon samaa tunnetta, samaa uhrausta ja samanlaista rakkautta. Molemmista olen pitänyt paljon! Seuraavaksi Leijapoika ehkä listalle! 

Tarina todella imi sisäänsä ja sai elämään mukanaan. Suosittelen!

Kokonaisarvosana: 10

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat

Vuonna 1952 Saboor -niminen mies matkaa kotikylästään Shadbaghista lapsiensa Abdullahin ja Parin kanssa kohti Kabulia. Kirja alkaa isän kertomalla sadulla lapsilleen. Tarina kertoo isästä ja hirvittävästä valinnan vaikeudesta ja menetykstä. Koko kirjan tapahtumat oikeastaan nivoutuvat tähän tarinaan ja tunnemaailmaan. Kirjassa on kyse juuri tästä tarinasta, jonka Saboor kertoo lapsilleen. 

En ole itseasiassa lukenut Hosseinin muita kirjoja, vaikka Tuhat loistavaa aurinkoa on ollut erittäin suosittu ja pidetty romaani. Täytyy ottaa tämä seuraavaksi lukulistalle. Kirja on koskettava kokonaisuus toisiinsa nivoutuvia elämäntarinoita. Punaisena lankana tarinassa on kuitenkin Saboorin tekemä elämänvalinta, joka vaikuttaa muihin ihmisiin ja erityisesti sisaruksiin Pariin ja Abdullahiin, jotka ovat läheisempiä kuin kukaan sisarus voi koskaan olla. Heidän äitinsä on kuollut ja isä Saboor on mennyt uusiin naimisiin. Kukaan ei rakasta ja hoivaa pientä Pari -tyttöä kuin hänen isoveljensä Abdullah. Tarina vie ajallisesti sisarusten tarinan lapsuudesta 1940 -luvulta heidän Alzheimerin värittämään vanhuuteen 2010 -luvulle saakka. Matkalla lukijalle kerrotaan syviä ihmiskuvauksia, menetyksiä ja arkipäivän elämäntarinoita ja selviämistarinoita. Maantieteellisesti tarinan sydän on Afganistanissa, mutta tarina vie meidät myös Ranskaan, Kreikkaan ja Yhdysvaltoihin saakka. 

"Mutta tyttö ei välitä. Hän on onnellinen saadessaan olla veljensä lähellä. Kun hän vähitellen alkaa vajota uneen, hän tuntee itsensä täydellisen rauhan ympäröimäksi. Hän sulkee silmänsä. Hän liukuu pois huolettomana, ja kaikki on äkkiä selkeää ja kirjasta."

Kirjassa on melko laaja määrä erilaisia henkilöhahmoja, joiden elämäntarinat liittyvät jollakin siteellä toisiinsa. Lisäksi tarina ei etene lineaarisesti, vaan tarina rytmittyy vähän eri tavalla. Kirja on samalla myös kuin kokoelma novelleja, jotka linkittyvät Parin ja Abdullahin tarinan kautta jotenkin yhteen. Kirjassa on yhdeksän lukua ja yhdeksän eri kertojaa.

Kaiken kaikkiaan kirja on kaunis ja surullinen ja tämä sai minut kyllä kiinnostumaan muistakin Hosseinin teoksista. Joissakin kohdissa tarina tuntui hieman pitkäveteiseltä, koska meni hetki kun hahmotti henkilöhahmojen sidoksen toisiinsa. Joskus henkilöiden sidos on löyhä Parin sedän Nabinin naapuri ja Thalia on Nabinin Kabulin talon vuokraajan ystävä lapsuudesta. Päätarina tässä on kuitenkin Parin tarina ja mielestäni Pariin ja Abdullahiin olisi ollut kiva syventyä enemmän. Tähän uskomattoman läheisiin sisaruksiin ja sisarten väliseen hellyyteen ja rakkauteen olisi myös saanut enemmänkin syventyä ja tunnelatausta. Loppuratkaisu on myös melko kevyt ja olisin kaivannut siihen enemmän syvyyttä. 

Kokonaisuudessaan kirja oli hyvä ja pidän ajatuksesta, että kirja on kirjoitettu eri kertojien näkökulmista ja tarina etenee näistä erilaisista näkökulmista. Lisäksi on kiva idea kirjoittaa kirja, jossa on useampi toisiinsa linkittyvä elämäntarina. 

"Kun katson nukkuvaa Paria, muistan Baban ja minun iltarituaalit. Unien puhdistamisen, hyvien unien lahjoittamisen. Muistan unen, jonka annoin hänelle. Varon herättämästä Paria, kun ojennan käteni ja painan sen hellästi hänen otsalleen. Suljen silmäni."

Kokonaisarvosana: 10