Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kymmenen pientä neekeripoikaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kymmenen pientä neekeripoikaa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. elokuuta 2013

Agatha Christie - Eikä yksikään pelastunut (Kymmenen pientä neekeripoikaa)

Agatha Christien jännitysromaani Eikä yksikään pelastunut julkaistiin alkuperäiskielellä (And then there were none) vuonna 1939 ja suomennettiin jo vuonna 1940. Teos on edelleen yksi parhaista jännitysromaaneista, joille ei ole vertaista sen nokkeluudessa, oveluudessa ja jännityksessä. Se on myös yksi tunnetuimmista suljetun huoneen arvoituksia, mitä on kirjoitettu. 



Kahdeksan henkilöä kutsutaan lomailemaan Devonin rannikolla sijaitsevalle Neekerisaarelle. Vieraat kutsuneet herra ja rouva Owen eivät kuitenkaan ole saarella, vaan tulijoiden lisäksi saarella ovat vain palvelusväkenä herra ja rouva Rogers. Jokaisen vieraan makuuhuoneen seinällä on lastenloru kymmenestä pienestä neekeripojasta ja ruokasalin pöydällä on kymmenen pientä posliinista neekeripoikaa. Illallisen jälkeen palvelijat laittavat herra Owenin määräyksestä gramofonin soimaan, josta tuleekin puhetta, joka syyttää jokaista paikalla olevaa murhasta. 

"Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,
vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.
Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,
vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.
Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,
yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.
Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,
nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.
Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,
vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.
Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,
niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.
On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,
syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.
Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,
kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.
On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vierityksin,
kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.
Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,
hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään."
- Agatha Christie

Nopeasti huomataan, että lasten loru alkaa pitämään pelottavan paljon paikkansa. Ei ole mielestäni spoilausta sanoa, että kirjassa tapahtuu kymmenen murhaa ja yhden näistä kymmenestä on oltava syyllinen, koska saari on suljettu ja sinne ei ole voinut päästä kukaan muu. 

Loppuratkaisu on yllätyksellinen ja tarinan juoni rakennetaan erittäin taitavasti. Kirjasta on vaikea analysoida kauhean tarkkaan, koska sen hienous on sen yllättävissä juonenkäänteissä ja loppuratkaisussa. En halua pilata uusilta lukijoilta tämän taidokkaan kirjan lukunautintoa. 

Kirjan nimi on vaihdellut vuosien varrella. Vuonna 1939 alkuperäiskielellä kirja julkaistiin nimellä Ten little niggers ja suomessa 1940 nimellä Eikä yksikään pelastunut. Suomessa kirja julkaistiin nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa vuosina 1968-2003, jolloin se vaihdettiin takaisin Eikä yksikään pelastunut, koska neekeri -sana nähdään myös rasistisena. Britanniassa teoksen nimi vaihdettiin vasta vuonna 1985 nimeen And Then Then There Were None (tämä nimi vastaa aika hyvin suomennettua nimeä Eikä yksikään pelastunut). Tämä tulee oikeastaan lasten runon englannin kielisen version viimeisestä säkeestä: "One little soldier boy/ left alone;/He went and hanged himself/ And then there were none". 

Tiivistettynä teos on ajaton klassikko, jota ei voi olla suosittelematta kaikille. Voin melkein luvata, että pidät taatusti kirjasta! Itse olen lukenut kirjan varmaan ainakin kahteen kertaan.