Salla Simukka: Punainen kuin veri

Lumikki Andersson on Tampereella ilmaisutaidonlukiota käyvä suomenruotsalainen tyttö. Lumikki ei ole aivan kuin muut. Lumikissa on jotakin samaa kuin Stieg Larssonin Lisbeth Salanderissa. Tyttö viihtyy yksin olematta yksinäinen. Lumikista on ehkä piirun verran liiaksi tehty supersankarinomaista ylirohkeaa tyttöä, joka tuntuu selviävän lähes mistä vain.

Kaikki saa alkunsa siitä kun yhtenä koulupäivänä Lumikki kävelee koulun pimiöön ja löytää sieltä kuivumasta suuren määrän seteleitä. Lumikki törmää yhteen lukionsa poikaa, Tuukkaan ja pian selviää että Tuukka ystävineen Elisan ja Kasperin kanssa ovat sotkeutuneet johonkin hämärään tyhmyyksissään. Elisa paniikissa vetää Lumikin mukaan sotkuun ja kohta paljastuu kuinka veristen rahojen taustalta löytyy salaperäisiä ja vaarallisia kansainvälisiä rikollisia.

Kirjassa on hyytävän pakkasen tuntua niin että varpaanpäitä kipristelee. Kirja pitää jännittävässä otteessaan ja vie hyvällä temmolla eteenpäin. Punainen kuin veri on selvästi nuorille suunnattu dekkari, mutta hyvä lukukokemus myös vanhemmallekin lukijalle. Monet dekkarit kärsivät välillä hienoisista uskottavuusongelmista, mutta yllättäen tämän kohdalla pahimpiin uskottavuusnongelmiin en törmännyt. Jännitystä rakennettiin hienosti, joskin asiat ratkesivat siihen nähden ehkä hieman vaisusti. Toisaalta taas tämä on ehkä osa sitä, että kirja pysy jossakin määrin uskottavuuden rajoissa.

Vihjailuja saadaan Lumikin menneisyydestä sekä hänen homoseksuaalisesta rakkauselämästään. Punainen kuin veri on sarjan ensimmäinen osa, joten nämä asiat varmasti sitovat tämän kirjan seuraavaan trilogian osaan.

Kirja on koukuttava, itse luin kirjan alle vuorokaudessa, kun se sai minut täysin koukkuunsa. Itse en taida kuulua romaanin varsinaiseen kohderyhmään, joten en vielä tiedä tulenko lukemaan trilogian seuraavan osan.

”Olipa kerran tyttö, joka juoksi niin kauan, kunnes jalat eivät enää kantaneet. Ja vielä senkin jälkeen hän juoksi, ajatuksissaan, kuvitelmissaan. Hänen hoikat, vahvat ja ketterät jalkansa kiisivät lumikinosten yli, eikä valkeaan lumeen jäänyt jälkeäkään. Hän pakeni niin kuin pakenevat ne, jotka tievätä olevansa vapaita, jotka tietävät, ettei heitä saada kiinni.” 

Kokonaisarvosana: 8

John Boyne - Kuudes mies

" Oli kuin olisimme kuolleet jo ennen kuin edes lähdimme Englannista. Ja kun minua ei tapettukaan, kun minä olin yksi onnekkaista.. niin, meidän makuusalissamme oli kaksikymmentä miestä. Kaksikymmentä poikaa. Ja meitä palasi vain kaksi. Eräs joka tuli hulluksi ja minä. Se ei tarkoita että hän ja minä olisimme selviytyneet. Minä en usko selviytyneeni. Minua ei ehkä ole haudattu ranskalaiselle pellolle, mutta siellä minä viipyilen. Henkeni ainakin viipyilee. Minä ajattelen että hengitän ja siinä kaikki. Ja hengittämisen ja elossa olemisen välillä on vissi ero. "

Sodan loputtua syksyllä 1919 Tristan Sadler matkustaa Lontoosta  Norwichiin palauttamaan sodassa tutustumansa miehen William Bancroftin siskoltaan Marianilta saamia kirjeitä. Kirja lähtee liikkeelle siitä kun Tristan matkustaa ja tapaa Williamin sisaren. Tästä lähtee liikkeelle surullinen tarina takautuvasti muutamaa vuotta aikaisemmin alkaen koulutusleiristä Aldershotissa päättyen siihen kun Tristan on 81 –vuotias.

Vuonna 2011 julkaistu ja nyt keväällä 2013 suomennettu Boynen Kuudes mies sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan ja kertoo Tristan Sadlerin tarinan. 1910- luvulla ei ole helppoa olla epäsovinnainen ja haluta erilaisia asioita. Perheensä hylkäämä Tristan värväytyy sotilaaksi 17 –vuotiaana valehtelemalla ikänsä. Koulutuksessa hän tutustuu William Bancroftiin, joka nukkuu koulutuksessa viereisessä sängyssä. En usko ihan hirveästi paljastavani liikaa kirjasta sanomalla, että Williamin ja Tristanin välille kehkeytyy leirillä ja sodassa ristiriitainen rakkaussuhde.

Kuudes mies jättää joitakin aukkoja tarinaansa. Onko tarina loppujenlopuksi traaginen, tarina ystävyydestä vai rakkaudesta? Kirja synnyttää siinä mielessä ristiriitaisia ajatuksia.

"-- ja maailma saa viimeinkin tietää, että kaikista suurin pelkuri olin minä." 

Olen aikaisemmin lukenut Boynelta teokset Tarkoin vartioitu talo ja Poika raidallisessa pyjamassa. Boynella on mukaansatempaavia tarinoita ja omaperäisiä ideoita tarinaan. Välillä Boynen kirjoitustyyli häiritsee itseäni ja tämä on ollut oikeastaan kaikissa näissä kolmessa teoksessa, jotka olen häneltä lukenut. Hän on eittämättä hyvä tarinankertoja, mutta hänen kielensä on jotenkin ehkä liiankin konstailematonta ja suoraa. Hän ei kuvaile asioita kovinkaan paljoa ja hänen kirjansa koostuu suureksi osaksi dialogeista. Kuudes mies on kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoinen ja pidin tästä esimerkiksi paljon enemmän kuin teoksesta Poika raidallisessa pyjamassa. Kuudes mies saavutti aivan erilaisen syvyyden. 

Kokonaisarvosana: 8

This is NOT a fashion blog.. but..

..but there's anyway few nice things. (; 

Elikkäs tässä joitakin pieniä turhuuksia alkukesältä.. 

Muodistahan en tiedä oikein mitään, yleensä käsiini päätyy asioita, jotka sopivat omaan makuun!

Oon kaivannut joitakin korollisia kesäkenkiä, kaappi kun lähinnä on täynnä ballerinoja ja muita matalia avokkaita.Brandosilta ostin noi Hilfigerin kiilakorkoavokkaat. Sain vielä aika edullisesti. Ovat myös erittäin hyvät jalkaan vaikka ovatkin melko korkeat. 

Itse olen aina panostanut meikkeihin. Halvat meikit eivät oikeasti levity nätisti ja pysy freeseinä koko päivää. Lancomen ripsarit on ihan mun lemppareita! Ostin tällä kertaa Doll Eyes ripsarin, sai samaan hintaan lahjapakkauksessa, silmänympärysvoide vaikuttaa myös erittäin hyvältä! 

Ehkä ihanin löytö ikinä! En ole ennen vielä ollut kirjautunut Huuto.nettiin, mutta tämän vuoksi sekin piti tehdä! Olen jo jonkin aikaa yrittänyt metsästää Burberryn hiuspantaa, niitä ei myydä oikein missään Suomessa ja uutena ne maksavat aika siirappia. Tää on ollut jo nyt ihan vakiokäytössä. Itsellä on pitkät hiukset, joita en jaksa koskaan laittaa, joten tämä tulee myös tarpeeseen! 

Joskus sitä miettii miksi ihminen on niin materialisti ja uudet asiat saavat niin onnelliseksi. Yliopistolla törmää paljon ihmisiin, jotka melkein syyllistävät ihmisiä liiallisesta materialismista, mutta itse en usko hetkeäkään etteikö kapitalismi olisi vienyt viimeisimmätkin ihmiset jo jossakin määrin mennessään jo aikapäiviä sitten. Kaikkea ei tarvitse aina ostaa ja saada, sitä on järkevämpääkin ehkä välillä opetella säästämään ja panostaa toisiin asioihin enemmän..Aina ei voi saada mitä haluaa ja ihmisellä toki pitää olla myös itsekuria. Itse olen nyt säästökuurilla, elokuussa suuntaan Luxembourgin suuntaan lomailemaan! 

Pahoittelen kirjoja koskevien blogimerkintyjen vähyyttä. Tämä neiti on pysynyt kovin kiireisenä koko alkukesän! Olen käynyt töissä, kirjoittanut graduani ja urheillut. Lisäksi viime viikon aikana aloitin taas kertaamaan tuota venäjää. Nopeasti se pujahtaa ulos mielestä! Mutta lukemistani kirjoista on myös merkintöjä tulossa, joten pysykää linjoilla! ;) Hyvää viikonloppua! 

Syömisen iloa!

 Painonhallinta ja syöminen ovat välillä mieltä askarruttavia kysymyksiä. Joskus vuosi sitten tein periaatepäätöksen että alan syömään hieman terveellisemmin. Perusterveellisesti olen siis syönyt aina, en ole nytkään syönyt varmaan kahteen vuoteen kertaakaan McDonald’sissa tai Hesburgerissa, en vaan voi sietää niiden makuja ja pidän kaikista eniten kotona laitetusta ruuasta. Mutta päätin että lisään hieman entisestään kasviksia ruuassani ja lisäksi ehkä suurin asia itselläni on herkkujen vähentäminen. Rakastan esimerkiksi karkkia ja jäätelöä yli kaiken! Tiedättekö sen tunteen kun joskus iskee ihan valtava makeannälkä tai napostelufiilis? Minä tiedän erittäin hyvin. Mutta tiedättekö vielä mitä? Tulin siihen tulokseen kun aivan ylitsepääsemätön makeannälkä iskee, että esimerkiksi vähän pehmeäksi kypsynyt päärynä on ihan älyttömän makeaa ja hyvää! Tai hunajameloni! Viime kesänä pakastin myös mansikoita. Tulin siihen tulokseen jossain vaiheessa että kun se napostelufiilis iskee että se on loppujen lopuksi ihan se ja sama mitä sitä sitten napostelee. Mieluummin sitten sitä päärynää. Pidän siis huolta, että jääkaapista löytyy aina hedelmiä ja vihanneksia.

Itse en tällä hetkellä oikein edes tiedä, mitkä tavoitteeni ovat. Jos haluan lihaksia ja kasvattaa lihasmassaa, se vaatii myös ruokaa. Itselläni tilanne on, että ihanne olisi jos vyötäröstä saisi vielä ehkä 2 kiloa pois, mutta lihasmassaa tilalle. Täytyy löytää se kultainen tie, että syö tarpeeksi, jotta jaksaa treenata ahkerasti ja lihakset kasvavat, mutta eivät liikaa ettei energiansaanti mene liikaa plussan puolelle. Sitten taas lihoo. Kuten sanottu, täytyy vain löytää se oma kultainen keskitie. Olen oppinut todella hyvin myös kuuntelemaan ja arvioimaan kroppaani. Oikeastaan koskaan en käy esimerkiksi vaa’alla. Näen peilistä hyvin nopeasti onko tullut kroppaan läskiä vai lihasta lisää vai onko painoa pudonnut.

Mutta olen harvassa asiassa kovinkaan ehdoton. En harrasta minkäänlaisia dieettejä. Ainoa dieetti tai ruokavalio on vain yksinkertaisesti seuraava: Syö terveellisesti ja kohtuudella. Kuuntele kroppaasi, se kertoo jo paljon. Lisäksi dieeteissä ei ole mitään järkeä koska ne kestävät vaan tietyn ajan. Mitäs sen jälkeen? Jos haluaa pysyä kunnossa niin pitää mielestäni lähteä siitä ajatuksesta, että miten voisin syödä laadukkaammin siten, että söisin niin koko lopun elämääni. Samoin liikunnan kanssa, tietyt asiat pitää ottaa lopullisesti mukaan omaan arkeen.

 En ole mikään personal trainer joten en tiedä miten kuuluisi syödä jos haluaa saavuttaa jotakin tiettyä tavoitetta, mutta omilla pienillä muutoksillani olen saanut muutaman kilon painoa pois, kuten tavoittelin mutta myös lihasmassaa, joka tietysti tavallaan tuo sitä painoa. Niin se läski katoaa ja lihakset kasvaa. ;)

Asioita helpottaa, että aidosti tykkää terveellisestä ruuasta. Ajattelematta ruuan terveellisyyttä valitsisin silti viikonlopun herkuiksi jonkun superhyvän ruokaisan salaatin, naudanlihaa, maustamatonta rahkaa, marjoja, hedelmiä ja neljän viljan puuroa.

En tiedä tuliko tästä kirjoituksesta esille päätä tai edes häntää, mutta pointtina on, että itse pyrin tekemään pysyviä elämänmuutoksia ja nautin aidosti terveellisestä ruuasta. Ja loppujen lopuksi elämänmuutokset eivät ole kuin omasta päättäväisyydestä kiinni!

Tulin salilta ja tein iltapalaa kun nälkä iski: banaania, pehmennyttä päärynää ja persikkaa. Todellä hyvää ja nopeaa iltapalaa. Eikä muuten jäänyt tippaakaan nälkä, vatsakin tuli vielä täyteen!

Dan Brown: Inferno

Dan Brownin kuudes romaani tuo taas Robert Langdonin, Harvardin yliopiston symbologian professorin keskelle jännitystä. Brownin kirjat pyörivät yleensä jonkin historiallisen ilmiön yhteydessä sekoittaen mielenkiintoisesti faktaa ja fiktiota. Näin siis tälläkin kertaa. Siinä missä Da Vinci koodi pyöri Graalin maljan ja Da Vincin maalauksen Mona Lisan sekä Viimeinen ehtoollinen freskon ympärillä niin Inferno pyörii Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän ympärillä, joka kertoo Danten tekemästä matkasta helvetin ja kiirastulen kautta taivaaseen. Kirja tuo esille myös taitelijoita, jotka ovat insipiroituneet taiteessaan Danten tekstistä, kuten esimerkiksi Botticelli.

Botticelli: La Carte de l'Enfer

Kirja lähtee melko nopeatempoisesti heti liikkeelle ja toimintaa ei säästellä kirjan ensimmäisillä sivuilla. Robert Langdon herää sairaalasta eikä muista kahden edellisen päivän tapahtumista yhtään mitään. Kuitenkin Langdonin olisi ensiarvoisen tärkeää muistaa nämä tapahtumat – onhan kyse jälleen vähintäänkin elämästä ja kuolemasta. Kirja etenee pitäen mielestäni lukijan hyvin otteessaan. Välillä tuntuu, että Infernoa luettaessa pitäisi pitää Wikipediaa iPadillä vieressä auki: jotkut yksityiskohdat menevät hieman ohi ja Langdonin päättelyssä pysyisi ehkä paremmin perässä kun näkisi kirjassa mainitut maalaukset ellei niitä tiedä jo entuudestaan. Vähän sama juttu olli Da Vinci -koodissakin. Ellet esimerkiksi tiennyt minkä näköinen fresko on Viimeinen ehtoollinen, mielestäni menettää kirjasta osan. Lisäksi Danten maailma on mielenkiintoinen ja olisi hauska tietää mitkä osat ovat todellakin historiaa ja mitkä Dan Brownin mielikuvituksen tuotetta. Tällä asialla ei toki ole merkitystä lukunautinnon kannalta ellei oma uteliaisuus asian tiimoilta herää sen suuremmin.

Robert Langdon kirjat ovat kuin James Bond kirjoja – jännitystä sekä tietysti Langdon -tyttö löytyy aina. Mielestäni Inferno on hieman paluuta jälleen Da Vinci – koodimaiseen mysteerien selvittämiseen. Loppu jättää joitakin kysymyksiä auki, jolloin loppu jää hieman avoimeksi. En tässä kuitenkaan lähde pohtimaan näitä tarkemmin, etten pilaa lukunautintoa niiltä jotka eivät ole vielä kirjaa lukeneet. Inferno on mielestäni jälleen ehdottomasti lukemisen arvoinen ja Brown todistaa jälleen Infernossakin olevansa hyvä rakentamaan jännitystä ja pitämään sitä taidokkaasti myös yllä. Edelliseen Dan Brownin kirjoittamaan Robert Langdonin seikkailuun Kadonnut Symboli, Inferno oli mielestäni parempi ja toi hienosti taas historian todellisia ja kuvitteellisia mysteereitä esille sekoittaen ne herkullisesti.

”Helvetin pimeimmät paikat on varattu niille, jotka pysyvät puolueettomina moraalisten kriisien aikana.”

Kokonaisarvosana: 8

Kirjahyllyn suosikit

Mietinpä tässä yksi ilta kirjahyllyjäni tutkiessa, että mitkä ovat ehkä vielä pitkänkin ajan jälkeen mielestäni ihan mun suosikki kirjojani. Yhteen kirjaan kysymystä ei voi mielestäni rajata, koska ylipäätään se riippuu paljon fiiliksestä. Nuorempana kun oli paljon enemmän vapaa-aikaa kuin nykyään, mulla saattoi olla ainakin kolme kirjaa samaan aikaan yöpöydällä kirjanmerkki sivujen välissä. Yksi kirja dekkaria ja vähän hektisempää tekstiä, toinen ehkä joku vähän vanhempi klassikko, joka oli pohdiskelevampaa matskua ja kolmas vaikka fantasiaa. Sai aina lukea fiiliksen mukaan ja hyvin kaikki kirjat tuli luettua. Se oli sitä aikaa kun joka ilta ja viikonloppuaamu vain makasi sängyssä pari tuntia kirjaa lukien. Aika luksusta!

Itselleni tulee erilaisia vaiheita aina näiden lukuprojektien suhteen. Yhdessä vaiheessa innostuin hirveästi Dostojevskista. Aloitin lukiossa Dostojevskin Rikoksesta ja Rangaistuksesta, jonka jälkeen kahlasin varmaan Dostojevskin koko tuotannon läpi (siitä ei sen enempää, ehkäpä siitä joskus ihan oma blogimerkintä, siinä riittäisi pohdittavaa). Ja täytyy kyllä sanoa, että yksi kestosuosikki kyllä on Rikos ja Rangaistus. Se on ehkä kuuluisin Dostojevskin teos, eikä turhaan. Siitä on jo jonkin aikaa kun viimeksi kyseisen romaanin luin, mutta Dostojevski menee erityisesti siinä kirjassaan syvälle ihmisluonnon kuvailemisessa kaikkine epäkohtineen. Lisäksi tarinakin on hyvä. Harva sitä ehkä uskoo, mutta Rikos ja Rangaistus on oikeastaan ahmittava romaani. (Ahmittava itseni yleisesti käyttävä termi kirjasta, jota ei vain voi päästää käsistään ja välillä jopa toivoo ettei se loppuisi, kun kirja vain on niin hyvä).

Jos kerran kirjoitan itselleni tärkeistä kirjoista ja kirjailijoista, niin en voi jättää mainitsematta L.M. Montgomerya tai Astrid Lindgreniä. Olkoonkin nuorten kirjoja, mutta en edes pysty muistamaan kuinka monta kertaa olen kolunnut läpi Montgomeryn Anna –kirjat ja Lindgrenin Mio poikani Mion ja Veljeni leijonamielen! Veljeni leijonamieli on ehdottomasti yksi suosikeistani, tarina on vain yksinkertaisesti kaunis ja riipaiseva. Montgomeryn Annan seurassa olen itsekin kasvanut.

Muutama vuosi sitten tutustuin Carlos Ruiz Zafonin tuotantoon. Luin Tuulen varjon ja olin kyllä sillä silmänräpsähdyksellä loukussa kuin hiiri! Enkelipelin luin heti ja viime vuonna suomeksi ilmestynyt Taivasten vanki ei tuottanut sekään pettymystä. Romaanit ovat todella ahmittavia ja niitä ei vain voi päästää käsistään ennen kuin takakansi tulee vastaan. Itse en ihan hirvesti tavallisille dekkareille lämpene, mutta nämä ovat dekkareita, joissa on jotakin omaperäistä eivätkä ole lähelläkään massatuotantodekkareita.

Okei, tuleepa tässä mieleen vielä monta aivan mahtavaa kirjaa, mutta ehkä tää juttu kohta paisuu käsistä. Mutta jos ihan nopeasti saa vielä venyttää tätä juttua, niin enhän voi jättää suosikeista puhuttaessa myöskään mainitsematta Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä (joka on monien skeptisyydestä huolimatta myös ahmittava) enkä Agatha Christien 10 pientä neekeripoikaa. Siinä on myös verrattoman nokkela dekkari, ettei tälle kyllä löydy kilpailijaa!

Monet siis suosikeistani ovat vanhoja (myös ehkä kliseisiä) klassikoita, mutta kai klassikotkin ovat klassikkoja syystä? Toiset kirjat vain ovat aivan mahtavia iästään riippumatta! Haluan muutoinkin liputtaa vanhojen klassikkojen puolesta ja luenkin paljon vanhoja klassikkoja. Joten jatkossakin kirjoittelen klassikoista, mutta myös uusistakin kirjoista. Joskus voin ehkä kirjoittaa tässä mainituista romaaneista tarkemminkin, saa myös kysyä jos haluaa tietää tarkemmin!