keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Syömisen iloa!


 Painonhallinta ja syöminen ovat välillä mieltä askarruttavia kysymyksiä. Joskus vuosi sitten tein periaatepäätöksen että alan syömään hieman terveellisemmin. Perusterveellisesti olen siis syönyt aina, en ole nytkään syönyt varmaan kahteen vuoteen kertaakaan McDonald’sissa tai Hesburgerissa, en vaan voi sietää niiden makuja ja pidän kaikista eniten kotona laitetusta ruuasta. Mutta päätin että lisään hieman entisestään kasviksia ruuassani ja lisäksi ehkä suurin asia itselläni on herkkujen vähentäminen. Rakastan esimerkiksi karkkia ja jäätelöä yli kaiken! Tiedättekö sen tunteen kun joskus iskee ihan valtava makeannälkä tai napostelufiilis? Minä tiedän erittäin hyvin. Mutta tiedättekö vielä mitä? Tulin siihen tulokseen kun aivan ylitsepääsemätön makeannälkä iskee, että esimerkiksi vähän pehmeäksi kypsynyt päärynä on ihan älyttömän makeaa ja hyvää! Tai hunajameloni! Viime kesänä pakastin myös mansikoita. Tulin siihen tulokseen jossain vaiheessa että kun se napostelufiilis iskee että se on loppujen lopuksi ihan se ja sama mitä sitä sitten napostelee. Mieluummin sitten sitä päärynää. Pidän siis huolta, että jääkaapista löytyy aina hedelmiä ja vihanneksia.

Itse en tällä hetkellä oikein edes tiedä, mitkä tavoitteeni ovat. Jos haluan lihaksia ja kasvattaa lihasmassaa, se vaatii myös ruokaa. Itselläni tilanne on, että ihanne olisi jos vyötäröstä saisi vielä ehkä 2 kiloa pois, mutta lihasmassaa tilalle. Täytyy löytää se kultainen tie, että syö tarpeeksi, jotta jaksaa treenata ahkerasti ja lihakset kasvavat, mutta eivät liikaa ettei energiansaanti mene liikaa plussan puolelle. Sitten taas lihoo. Kuten sanottu, täytyy vain löytää se oma kultainen keskitie. Olen oppinut todella hyvin myös kuuntelemaan ja arvioimaan kroppaani. Oikeastaan koskaan en käy esimerkiksi vaa’alla. Näen peilistä hyvin nopeasti onko tullut kroppaan läskiä vai lihasta lisää vai onko painoa pudonnut.

Mutta olen harvassa asiassa kovinkaan ehdoton. En harrasta minkäänlaisia dieettejä. Ainoa dieetti tai ruokavalio on vain yksinkertaisesti seuraava: Syö terveellisesti ja kohtuudella. Kuuntele kroppaasi, se kertoo jo paljon. Lisäksi dieeteissä ei ole mitään järkeä koska ne kestävät vaan tietyn ajan. Mitäs sen jälkeen? Jos haluaa pysyä kunnossa niin pitää mielestäni lähteä siitä ajatuksesta, että miten voisin syödä laadukkaammin siten, että söisin niin koko lopun elämääni. Samoin liikunnan kanssa, tietyt asiat pitää ottaa lopullisesti mukaan omaan arkeen.

 En ole mikään personal trainer joten en tiedä miten kuuluisi syödä jos haluaa saavuttaa jotakin tiettyä tavoitetta, mutta omilla pienillä muutoksillani olen saanut muutaman kilon painoa pois, kuten tavoittelin mutta myös lihasmassaa, joka tietysti tavallaan tuo sitä painoa. Niin se läski katoaa ja lihakset kasvaa. ;)

Asioita helpottaa, että aidosti tykkää terveellisestä ruuasta. Ajattelematta ruuan terveellisyyttä valitsisin silti viikonlopun herkuiksi jonkun superhyvän ruokaisan salaatin, naudanlihaa, maustamatonta rahkaa, marjoja, hedelmiä ja neljän viljan puuroa.

En tiedä tuliko tästä kirjoituksesta esille päätä tai edes häntää, mutta pointtina on, että itse pyrin tekemään pysyviä elämänmuutoksia ja nautin aidosti terveellisestä ruuasta. Ja loppujen lopuksi elämänmuutokset eivät ole kuin omasta päättäväisyydestä kiinni!

Tulin salilta ja tein iltapalaa kun nälkä iski: banaania, pehmennyttä päärynää ja persikkaa. Todellä hyvää ja nopeaa iltapalaa. Eikä muuten jäänyt tippaakaan nälkä, vatsakin tuli vielä täyteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti